Miten kunta tai työnantaja voi toimia liikenteen päästöjen vähentämiseksi? Miten kannustaa eri ikäisiä ihmisiä enemmän kestävän liikkumisen pariin? Mitkä toimet ovat kustannuksiltaan vähäisempiä, mitkä vaikuttavat eniten terveyteen, mitkä päästöihin?
Suomi on asettanut kansalliseksi tavoitteekseen olla hiilineutraali vuonna 2035 ja osana tätä tavoitetta liikenteen päästöt pyritään puolittamaan vuoteen 2030 mennessä. Pitkien etäisyyksien maassa tavoitteeseen pääseminen edellyttää laajaa muutosta siinä, miten ja millä arjessa liikumme. Eri alueiden, kuntien ja kuntalaisten tarpeisiin sopivat erilaiset vaihtoehdot. Vähähiilisyyden lisäksi uudet ratkaisut pyrkivätkin sujuvoittamaan kuntalaisten arkea, parantamaan kunnan palvelutasoa, edistämään arkiliikuntaa ja huomioimaan eri väestöryhmien tarpeet. Myös Varsinais-Suomen kunnilla ja seutukunnilla on kaikilla omat erityispiirteensä, jotka vaikuttavat liikkumisen kehittämisen edellytyksiin ja tarpeisiin.
Kenelle
- Varsinais-Suomen kuntien valtuutetuille päätöksenteon tueksi
- Kuntien eri toimialojen viranhaltijoille, jotka ovat työssään tekemisissä liikkumisen kehittämisen kanssa
- Työnantajille ja oppilaitoksille henkilöstön sekä opiskelijoiden liikkumisen järjestämiseen
- Yhdistyksille, jotka voivat tukea jäseniään mm harrastuskyytien järjestämisessä
- Uudenlaisista liikkumisen ratkaisuista kiinnostuneille kuntalaisille
Vaikutusten arviointi
Osa ratkaisuista sisältää karkean tason arvioinnin kustannuksista, toteuttamisen vaativuustasosta sekä vaikutuksista ympäristöön ja päästöihin sekä terveyteen. Vaikuttavuusarvion on tehnyt konsulttiyritys Ramboll (2020). Vaikutuksia kuvataan neliportaisella asteikolla. Asteikko ei ole tarkka ja arviointi riippuu usein kontekstista ja kunnan tai työnantajan koosta: esimerkiksi työsuhdematkalipun absoluuttiset kulut riippuvat henkilöstön määrästä.
Lataa tästä
Kortit PDF-muodossa
- Pyöräilytalvi-teemaviikko (PDF)
- Työsuhdematkalippu (PDF)
- Muksubussien peräpyörien ja sähköpyörien lainausmahdollisuus päiväkoteihin (PDF)
- Tempauksia lapsille (PDF)
- Harrastebussi (PDF)
- Etätyömahdollisuuksien lisääminen (PDF)
- Työpaikkapysäköinnin muuttaminen maksulliseksi (PDF)
- Työmatkapyöräilyn tukeminen (PDF)
- Tarjotaan henkilöstölle etu kodin ja työpaikan välisiin matkoihin (PDF)
- Liikkumisen ohjauksen toimet työpaikoilla (PDF)
- Asematon kaupunkipyöräpalvelu (PDF)
- Sähköpyöräkokeilu (PDF)
- WhatsApp-ryhmien perustaminen kylien välisiin kimppakyytijärjestelyihin (PDF)
- Yhteiskäyttöautojen hankinta henkilöstön ja kuntalaisten käyttöön (PDF)
- Kyläautokokeilut eri kaupungeissa Kyyti-sovellusta käyttäen (PDF)
- Materiaalipaketti viisaan liikkumisen edistämiseksi (PDF)
- Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit (PDF)
- Kaupunkipyöräjärjestelmän kehittäminen työasiointikäyttöön (PDF)
- Joukkoliikenteen asiointilippu työmatka-asioita varten (PDF)
Lisätiedot
Ratkaisupaletin tausta-aineistona ovat toimineet lukuisat seutukuntakohtaiset keskustelut, joiden avulla on etsitty ratkaisuja kuntarajat ylittävän liikenteen kehittämiseen. Vuoden 2020 aikana järjestettyjen seutukuntatilaisuuksien sekä Varsinais-Suomen liikennejärjestelmätyön pohjalta kullekin seutukunnalle koottiin toimenpidesuositukset jatkokehitystä varten. Lisäksi palettia varten on tilattu Rambollin selvitys eri toimien vaikuttavuudesta.
Kokonaisuus on koottu useamman hankkeen yhteistyönä: pääosin työkalu on ideoitu osana Ilmastoystävällisen liikkumisen ratkaisut -hanketta, mutta tausta-aineistoa ja vaikutusten arviointia on tehty myös Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2020 -hankkeessa.


















