Paikallisten vesiensuojeluyhdistysten tarpeisiin vastaaminen ja aktiivisen toiminnan turvaaminen ovat avainasemassa Varsinais-Suomen vesistökunnostusverkoston toiminnassa ja verkostolle luotavan toimintamallin kehittämisessä. Yhtenä tavoitteena on yhdistää aktiivisten yhdistysten toimijoita toisiinsa, toimivaksi vertaisverkostoksi.

Maskussa Niemenkulman majatalossa järjestettiin verkoston toimesta Vesiensuojeluyhdistykset esittäytyvät -tilaisuus 17.9.2019. Illan aikana neljä paikallisyhdistystä pääsivät ääneen esittelemään toimintatapojaan ja tekemiään vesistökunnostuksia. Uudenkaupungin Lokalahdella toimivaa Haavaisten vesiensuojeluyhdistystä esittelivät Mikko Suvanto (yhd. pj.) ja Heikki Mäntsälä (tiedostusvastaava), Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistyksestä kertoi Tuuli Jansson (yhd. sihteeri), Kemiönsaarella toimivasta Daphnia Dragsfjärden rf:stä kertoivat Olli Sylvänne, Kerttu Tromp ja Tryggve Rödblom (pj.) ja Naantalin Nuikonlahden suojeluyhdistyksen toimintaa esitteli Pekka Viljainen (yhd. pj). Tilaisuuteen osallistui järjestäjien lisäksi 15 henkilöä.

Yhdistykset eivät tunne toisiaan kunnolla – tapaamisille tarvetta myös muualla maakunnassa

Yhdistystoimijat olivat selvästi kiinnostuneita toistensa toimintavoista ja tekemistä kunnostustöistä: keskustelu oli illan aikana vireää ja monipolvista ja ilta venyikin suunniteltua pidemmäksi. Illan aikana kävi selväksi, etteivät yhdistystoimijat olleet entuudestaan tehneet yhteistyötä tai tunteneet toisiaan kunnolla. Me järjestäjät saimme osallistujilta viestin, että tämänkaltaiset ”yhdistystärskyt” olisivat jatkossakin toivottuja. Lisäksi toivottiin, että vesistökunnostusverkosto voisi saattaa yhteen koko maakunnan vesiensuojelu- ja vesistökunnostusväkeä järjestämällä jonkin tapahtuman tai tilaisuuden. Varsinais-Suomen vesistökunnostusverkosto haluaa jatkossakin olla yhdistämässä paikallisyhdistyksiä toisiinsa ja osaltaan madaltaa kynnystä eri toimijatahojen välillä (yhdistykset, viranomaiset, etujärjestöt, asiantuntijat).

Suunnitteilla on vastaavanlaisen tilaisuuden järjestäminen Salon seudulla kevättalvella tai keväällä 2020. Mikäli sinulla on toiveita tai ideoita tilaisuuden järjestäjille, voit mielellään ottaa yhteyttä!

Liity mukaan vesistökunnostusverkoston postituslistalle!

Varsinais-Suomen vesistökunnostajat -ryhmä Facebookissa

Twitterissä: #vs_vesistöt

Jarkko Leka

vesi- ja luontoasiantuntija
jarkko.leka@valonia.fi
040 197 2265

Ihmisiä pöydän ääressä