Vuonna 2015 voimaan tuli voimaan uudet säännökset pohjavesialueiden rajaamisesta, luokittelusta ja suojelusuunnitelmista. Pohjavesialueiden osalta tämä tarkoittaa, että ne luokitellaan vedenhankintaa varten tärkeisiin (1-luokka) ja muihin vedenhankintaan soveltuviin (2-luokka) sekä niihin pohjavesialueisiin, joiden pohjavedestä luonnonsuojelu- tai muun lainsäädännön perusteella suojeltu pinta-vesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen (E-luokka). Mikäli pohjavesialueella on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen lähde, lähdepuro, tihkupinta tai muu pohjavesivaikutteinen elinympäristö kyseinen pohjavesialue kuuluu E-luokkaa (1E, 2E tai E). Luontoarvot voidaan siis aikaisempaa paremmin huoimada pohjavesialueiden maankäytössä ja vedenotossa.

Lähteiden tilasta kertyi paljon tietoa

Varsinais-Suomessa sijaitsevalta 58 pohjavesialueelta kartoitettiin vuosina 2017-19 yhteensä 213 kohdetta, joiden perusteella 34 pohjavesialuetta arvioitiin E-luokan alueiksi. Kohteista 8 arvioitiin pelkästään vesilakikohteiksi, 10 pelkästään metsälakikohteiksi, 36 vesi- ja metsälakikohteiksi sekä 37 vesi-, metsä- ja luonnonsuojelulakikohteiksi. Lakikohteita on yhteensä siten 91 (43 %). Lopuissa 122 (57 %) kohteessa lähde-elinympäristö oli osittain tai kokonaan tuhoutunut tai pohjavesivaikutteista elinympäristöä ei löydetty lainkaan.

Maankäyttö ja vedenotto vaikuttavat lähde-elinympäristöihin

Vesi- ja metsälakikohteet ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia pohjavesivaikutteisia elinympäristöjä, joissa sekä lähde että sen lähiympäristö ovat säilyneet luonnontilaltaan hyvinä. Nämä kohteet eivät kuitenkaan sijaitse suojelualueilla, joten niiden säilyminen edellyttää huomioimista maankäytössä (metsätalous ja ojitukset, rakentaminen, tierakentamien ja ylläpito, soranotto) ja vedenotossa. Suojelualueilla olevia vesi- ja metsälakikohteita (37) ei uhkaa rakenteellinen tuhoutuminen, mutta suojelualueita ympäröivien alueiden maankäyttö (hakkuut, ojitukset) ja vedenotto voivat merkittävästi vaikuttaa lähteikköjen toiminnallisen luonnontilan (pohjavesivaikutus, valo, lämpö) säilymiseen. Tärkeää olisikin, että esimerkiksi avohakkuita ja maanmuokkausta ei tehtäisi suojelualuieden reunoilla vaan jätettäisiin suojuspuustovyöhyke. Riittävä suojavyöhyke turvaa erityisesti pienialaisten suojelualueiden pienilmaston ja niiden arvokkaiden eliöyhteisöjen säilymisen todennäköisyyttä.

Jarkko Leka

Jarkko Leka

vesiasiantuntija
jarkko.leka@valonia.fi
040 197 2265