Valonian nettisivut on uudistettu! Uuden visuaalisen tyylin ja rakenteen myötä voimme entistä paremmin tuoda esiin Valonian monipuolista toimintaa.

Nykyinen viestintäkaksikko on työskennellyt yhdessä nyt puolitoista vuotta, ja yhteistyön alusta asti Valonian viestinnän linjauksia ja ilmettä on pyritty kehittämään ja yhdenmukaistamaan. Valonian uusi ohjelmakausi käynnistyy vuonna 2021 ja uuden ohjelman suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Sivujen uudistuksen myötä olemme myös viestinnällisesti kääntäneet katseet kohti tulevaa.

Vaikka kaikkia sivun sisältöjä voi edelleenkin tarkastella temaattisten avainsanojen kautta, pyritään uusilla verkkosivuilla ilmentämään entistä selkeämmin sitä, että kaikki Valoniassa tehtävä työ kytkeytyy samojen, suurten ongelmien ratkaisuun: ilmastonmuutoksen torjumiseen, luonnonvarojen viisaaseen käyttöön sekä luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen.

Ajankohtaiset teemat monipuolisemmin esiin

Valonian toiminta on viime vuosina ottanut kokonaisvaltaisesti isoja harppauksia eteenpäin. Painopisteet vaihtelevat hankkeiden ja esimerkiksi kuntien tarpeiden mukaan, minkä vuoksi myös verkkosivuilta kaivataan yhä enemmän joustavuutta ja mukautuvuutta. Useat teemat valonialaisten työssä ovat risteäviä ja valonialaisten osaaminen on yhä monialaisempaa – asiantuntijat työskentelevät monen eri teeman parissa. Myös viestinnän rooli Valonian hanketyössä vahvistuu koko ajan. Uudet verkkosivut tuovatkin huiman parannuksen hankkeissa tuotettavien materiaalien esittelyyn ja käytettävyyteen.

Päivitysprosessissa antoisaa on ollut se, että uudistus on toteutettu pitkälti omin voimin rakenteen suunnittelusta ulkoasuun. Sivuston koodaustyöstä vastaa Esa Halsti.

Sivuilla vierailijoiden kannattaa huomioida, että vanhojen sisältöjen siirto uusille sivuille on vielä kesken, joten jos et löydä etsimääsi, kysythän neuvoja suoraan asiantuntijoiltamme!

Maiju Oikarinen

viestintävastaava
maiju.oikarinen@valonia.fi
0405299411

Anna Sampo

viestintävastaava
anna.sampo@valonia.fi
040 197 2257

Ihminen, koira ja lattialle leviteltyjä piirroksia nettisivuista.