Aurinkopaneelien asennukset Mynämäen yhteishankinnassa ovat valmiita. Mukaan lähteneisiin pientalokohteisiin asennetaan yhteensä 158 paneelia, joiden nimellisteho on yhteensä 42,66 kWp. Asennukset aloitettiin elokuun loppupuolella ja kaikki kohteet on asennettu.

Mynämäen Seudun Pienkiinteistöyhdistys kokosi alkuvuodesta 2017 yhteen aurinkoenergiasta kiinnostuneita asukkaita. Tavoitteena oli edistää uusiutuvan energian käyttöä järjestämällä aurinkosähkön yhteishankinta. Valonia lähti mukaan avustamaan hanketta ja toteutti järjestelmien kilpailutuksen kesäkuussa.

Nyt toteutettavassa yhteishankinnassa on kymmenen kohdetta. Neljä osallistujaa valitsi pienimmän vaihtoehdon, 2,5 kWp ja kuusi keskikokoisen 4,5 kWp järjestelmän. Kahteen kohteeseen lisättiin myös ohjaus lämminvesivaraajaan. Kohteet sijaitsevat Mynämäellä, Maskussa, Uudessakaupungissa ja Pöytyällä.

Hankinta tehtiin Avaimet käteen -periaatteella

Yhteishankinta ja -kilpailutus on tehty jo aikaisemmin Hinku-kunnissa testatulla Avaimet käteen -periaatteella. Edellinen vastaavanlainen aurinkoenergian yhteishankinta on tehty Kohti öljyvapaata ja vähähiilistä Pohjois-Karjalaa -hankkeessa vuodenvaihteessa 2016–2017.

Hankintapäätöksen helpottamiseksi asukkaille tarjottiin valitavaksi kolme eri asennustehoa. Kokovaihtoehdot olivat n. 2,5 kW, n. 4,5 kW ja n. 7 kW. Tarjouspyynnössä niille oli kirjattu kattohinta.

Mynämäen yhteishankinnan tarjouspyyntöön vastasi määräaikaan mennessä kahdeksan tarjoajaa. Tarjouspyynnössä asetetut vertailukriteerit olivat kokonaishinta ja toimituksen kotimaisuusaste. Jokaisesta lisätakuuvuodesta työlle sekä paneeleille ja muille laitteille sai lisäpisteitä. Tarjouspyyntöön sisällytettiin myös mahdollisuus saada lisäpisteitä uusiutuvan energian asentajan sertifikaatista. Tarkoituksena oli tehdä sertifikaattia tunnetuksi toimijoiden keskuudessa.

Kokemukset myönteisiä

Valonian näkökulmasta kilpailutus ja asennukset ovat sujuneet hyvin. Pieniä aikataulumuutoksia asennuksissa on ollut, mutta asennukset ovat teknisesti onnistuneet. Osallistujilta saatu alkupalaute on ollut myönteistä – toki parannusehdotuksiakin on saatu. Hankintaan osallistuneet kokoontuvat vielä lokakuun aikana tapaamiseen, jossa myös järjestelmätoimittaja on mukana.

Koska asennukset toteutettiin vasta kesän jälkeen, ei vielä ole saatavissa luotettavia tuloksia tuotetun sähkön määrästä. Valonia seuraa kohteiden toimivuutta ja noin vuoden kuluttua nähdään, millainen aurinkosähkön tuotanto tulee olemaan. Käyttäjillä on mahdollista seurata tuotantoa etäluentana myös mobiilisti.

Liisa Harjula

energia-asiantuntija
liisa.harjula@valonia.fi
040 1820 412