Euroopan Liikkujan viikolla 16.–22.9.2019 kestäviä kulkumuotoja tarkasteltiin Turussa monesta mielenkiintoisesta näkökulmasta. Tapahtumat keskittyivät Vanhan Suurtorin ympäristöön ja tarjolla oli ohjelmaa sekä asukkaille että päättäjille.

Liikkeellä kaiken ikää -teemapäivänä 18.9. keskityttiin senioreihin

Keskiviikkona keskityttiin ikäystävällisen joukkoliikenteen kehittämiseen. Kaikille avoimessa tilaisuudessa HUB Turussa Nunnankadulla kuultiin aamupäivällä asiantuntijoiden puheenvuoroja turvallisesta, kestävästä ja terveellisestä liikkumisesta erityisesti ikäihmisten näkökulmasta.

Iltapäivän paneelissa keskusteltiin siitä, miten joukkoliikennettä voidaan kehittää ikäystävällisesti ja miten seniorit voivat osallistua suunnitteluun. Ennen paneelia esiteltiin kesäkuisen Parempaa joukkoliikennettä senioreille -työpajan tuloksia sekä myöhemmin syksyllä toteutettua kokeilua, joka saattoi yhteen kokeneet ja kokemattomat bussinkäyttäjät jakamaan kokemuksia ja oppimaan toisiltaan.

Päivän aikana HUB Turun tiloissa oli mahdollisuus tutustua ja osallistua erilaisiin toiminnallisiin sekä tietoa jakaviin pisteisiin, jotka olivat samalla osa Turun kaupungin ja Valonian järjestämää Ekotuki FIX -jatkokoulutusta. Tapahtumassa Turun kaupungin organisaatioissa ekotukihenkilöinä toimivat työntekijät pääsivät tutustumaan toisiinsa ja verkostoitumaan samalla kun kiersivät kestävään liikkumiseen ja terveyteen perehdyttäviä rasteja.

Loppuviikon teemoja työpaikat ja liikenteen tulevaisuusvisiot

Työpaikkojen mahdollisuuksia vähentää liikenteen päästöjä käsiteltiin torstaina järjestettävässä seminaarissa, jossa tarjolla oli runsaasti esimerkkejä tavoista järjestää sekä työmatka- että työasiointiliikenne kestävämmällä tavalla. Tapahtumapäivä jatkui Fölin 5-vuotissyntymäpäivillä Vanhalla Suurtorilla, jossa oli ohjelmaa koko perheelle. Karnevaalin päätähtinä nähtiin iki-ihanat, TV:stä tutut liikennekonstaapelit Maltti ja Valtti.

Perjantain teemana oli liikenteen ja logistiikan tulevaisuus. Aamupäivään puheenvuoroissa pureuduttiin muun muassa robottibusseihin ja vesiliikenteen uusiin mahdollisuuksiin sekä kaupunkilogistiikan visioihin. Työpajoissa syvennyttiin tarkemmin tulevaisuuden liikkumisen eri ulottuvuuksiin. Kaupunkilogistiikan uudenlaisia ratkaisuja pohdittiin Turun kaupungin vetämänä osana Citylogistiikka-hanketta, jossa Valoniakin osaltaan on mukana. Työpajojen tuloksia hyödynnetään keväällä 2019 alkaneessa Varsinais-Suomen liikennejärjestelmän päivitystyössä, johon Valonian HEAT-hankkeen avulla pyritään saamaan mukaan aiempaa laajempaa näkemystä ja asiantuntemusta eri sektoreilta. Tilaisuudessa osallistujilla oli hyvä mahdollisuus visioida liikkumisen mahdollisuuksista Turun alueella ja koko Varsinais-Suomessa.

Paula Väisänen

Paula Väisänen

kestävän liikkumisen asiantuntija
paula.vaisanen@valonia.fi
044 907 5986

Silja Ngobese

Silja Ngobese

projektiasiantuntija
silja.ngobese@valonia.fi
040 184 7083

kuva: Miriam Sewon