Touko- ja kesäkuun aikana toivotimme Valoniaan tervetulleeksi kaksi uutta harjoittelijaa.  Harjoittelijat täydentävät Valonian tiimiä kesän ja alkusyksyn ajan.

Marjanna Kaate on hiljattain maantieteestä valmistunut filosofian maisteri Turun yliopistosta. Hän toimii Valonian vesitiimissä ja avustaa erityisesti paikkatieto- ja maastotöissä eri hankkeissa sekä viestinnässä. Marjanna tulee työskentelemään paikkatietoaineistojen parissa etenkin Hyyppäränharjun METSO-yhteistoimitaverkosto -hankkeessa. Vapaa-ajallaan Marjanna harrastaa juoksua, lenkkeilyä, tanssia ja näyttelemistä.

”Korona-ajalla tosin 2/5 rakkaista harrastuksista on tauolla, joten erilaiset ulkoiluaktiviteetit ovat nousseet kesän harrastussuosikeiksi” – Marjanna

Valtteri Moilanen on vasta valmistunut taloustieteen kandidaatti Turun yliopistosta. Opinnoissaan Valtteri keskittyy erityisesti ympäristötaloustieteeseen ja energiakysymykseen. Valoniassa hän on viestintäharjoittelijana osana kestävän liikkumisen tiimiä ja osallistuu etenkin Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2020 -hankkeen toteutukseen. Päätehtävänään Valtteri järjestää syyskuun pyöräilyviikolle koko perheen tapahtumaa, jolla juhlitaan myös 110-tielle tehtyjä pyöräilyä ja jalankulkua helpottavia uudistuksia. Töiden ulkopuolella Valtteri keskittyy jazz-musiikkiin, pyöräilyyn ja ilmastoaktivismiin.

“On mielenkiintoista tehdä töitä todella monialaisessa asiantuntijaorganisaatiossa. Viestinnässä pääsee tutustumaan erilaisiin jännittäviin hankkeisiin!” – Valtteri

Harjoittelut ovat pyörähtäneet hyvin käyntiin etätyömääräyksestä huolimatta. Ensimmäiset viikot ovat olleet yllättävänkin työntäyteisiä ja niiden merkeissä harjoittelijat ovat jo ehtineet mukaan mm. virkistyspäivän retkelle, maastotöihin ja puistopalavereihin sekä aktiiviseen tiedonkeruutyöhön.

Marjanna ja Valtteri pääsivät virkistyspäivänä mukaan tutustumaan virtavesikunnostuskohteeseen Salon Perniössä.

Valtteri Moilanen

Valtteri Moilanen

Valtteri toimii Valonian viestintäharjoittelijana erityisesti kestävän liikkumisen teemoissa.