Suomalaiset ovat tunnetusti kahvihullua kansaa. Kahvista onkin tullut synonyymi muun muassa työpaikan iltapäivätauolle sekä kylään kutsulle. Suuren kulutuksen ja tuotevalikoiman haittapuolena on hävikiksi päätyvän kahvin runsas määrä: tuoreen kuluttajatutkimuksen arvioiden mukaan suomalaiset kotitaloudet kaatavat viemäriin noin 150 miljoonaa kahvikupillista vuodessa. Työpaikoilla hävikki on vieläkin suurempaa – hukkaan heitetään jopa miljardi kahvikupillista vuosittain. Kun kahvia kaadetaan viemäriin, heitetään samalla pois myös kahvin tuottamiseen tarvittavia raaka-aineita. Esimerkiksi vettä kuluu pelkästään yhden kahvikupillisen valmistamiseen 140 litraa.

Vesistöjen kofeiinipitoisuuksia on mitattu sekä maailmalla että Suomessa ja tutkimus kofeiinin vesistövaikutuksista on lisääntynyt. Kahvin sisältämällä kofeiinilla arvioidaankin olevan haitallisia vaikutuksia vesistöihin, joihin kofeiini ei luontaisesti kuulu. Jos vedestä löytyy kofeiinia, löytyy sieltä mitä luultavimmin myös muita ihmisen aiheuttamia haitallisia jäämiä, kuten lääkeaineita ja mikromuoveja.

Kofeiini päätyy vesistöihin yleensä jätevesien mukana. Se on helposti biohajoavaa ja jätevedenpuhdistamoiden puhdistusprosessi pystyy poistamaan kofeiinin lähes kokonaan. Sitä ja muita haitta-aineita päätyy kuitenkin vesistöihin myös viemäriverkoston ylivuodoissa ja ohijuoksutustapauksissa. Lisäksi puutteellisesti toimivat kiinteistökohtaiset jätevesijärjestelmät eivät pysäytä kofeiinin kulkua vesistöihin.

Tarkastele siis kahvinkeittotottumuksiasi sekä kotona että työpaikalla: tuleeko kahvia keitettyä liikaa ja onko käytössä oleva kahvinkeitin oikean kokoinen tarpeisiisi? Yhden kupillisen keittäminen tavallisella kahvinkeittimellä on yleensä vaikeaa niin että lopputulos olisi maukas. Esimerkiksi mutteripannulla on kuitenkin mahdollista keittää pienikin määrä hyvänmakuista kahvia. Keitetyn kahvin mitoittamisen lisäksi on tärkeää muistaa, että kahvinporot kuuluvat viemärin sijasta biojätteeseen.

Katariina Yli-Heikkilä

Katariina Yli-Heikkilä

vesiasiantuntija (LOMALLA 10.7.-10.8.2020)
katariina.yli-heikkila@valonia.fi
040 552 2369