Viime viikkoina nuoret eri puolilla maailmaa ovat ilmaisseet vakavan huolensa tulevaisuuden puolesta. Meidän aikuisten on tehtävä kaikkemme, sillä uhattuna on koko hyvinvointiyhteiskunta: lajien katoamisen, puhtaan veden hupenemisen, ruoantuotanto-olosuhteiden muutosten ja ilmastopakolaisuuden kautta vaikutukset vain kasvavat.

Huhtikuussa on eduskuntavaalit ja toukokuussa Euroopan parlamenttivaalit. Äänestämällä voit todellakin vaikuttaa. Seuraavan neljän vuoden aikana on tehtävä iso joukko merkittäviä ratkaisuja, jotta pystymme uudistamaan yhteiskuntaamme niin, ettei hyvinvointi ole sidottu ilmastonmuutosta kiihdyttäviin rakenteisiin, kuten fossiilisiin polttoaineisiin. Kyse ei ole vain päästöjen vähentämisestä, vaan uudenlaisen kiertotalouteen ja vähähiilisyyteen perustuvan, menestyvän yhteiskunnan rakentamisesta.

Käy huolella läpi ehdokkaiden näkemykset ilmastonmuutoksen hillintään liittyen. Olennaisia eivät ole ehdokkaan oman arjen ilmastoteot vaan se, millaisia konkreettisia ratkaisuja hän esittää päätöksentekijänä. Toimenpiteitä tarvitaan kaikilla sektoreilla, niin liikenteessä, energiantuotannossa, maa- ja metsätaloudessa kuin kuluttamisen ratkaisuissa. Keskeistä on eteenpäin katsova asenne ja valmius todellisiin muutoksiin. Selaa läpi myös puolueen ohjelma.

Käy vaalikojulla tai ehdokkaiden sosiaalisen median kanavissa ja tuo asiallisesti esiin huolesi. Kannusta myös läheisiäsi olemaan aktiivisia sekä äänestämällä että edistämällä rakentavaa keskustelua aiheesta. Ota rohkeasti yhteyttä edustajaasi myös vaalikauden aikana ja tiedustele, kuinka asiat ovat edenneet.

Päätökset tulevalla hallituskaudella eivät ole helppoja, mutta ilmastouhkaan tarttuminen edellyttää ratkaisukeskeisyyttä ja puoluerajat ylittävää yhteistyötä. Kesällä käynnistyvä Suomen EU-puheenjohtajuuskausi antaa myös erinomaisen alustan ilmastopolitiikan ratkaisuille. Syyttelyyn tai saivarteluun ei kannata hukata aikaa, sillä nuoret odottavat meiltä ratkaisuja.

Riikka Leskinen

Riikka Leskinen

toimialapäällikkö
riikka.leskinen@valonia.fi
044 907 5995

Tilaa Ekovinkit sähköpostiisi: