Ilmastonmuutosvoima on nuorten oma projekti, jossa jaetaan keväällä 2020 yhteensä 150 000 euroa rahaa nuorille, jotka tahtovat toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kuka tahansa alle 25-vuotias nuori, jolla on hyvä ilmastoidea, voi ryhtyä ilmastonmuutosvoimaksi ja hakea oman ilmastotekonsa toteutukseen 50–5000 euron suuruisen rahoituksen.

Ilmastonmuutosvoimassa voi järjestää esimerkiksi päättäjien keskustelutilaisuuden, hiilineutraalin diskon, taideprojektin, hiilensidontakasvien istutustalkoot tai sähkömopo-oppaan painamisen. Ainoa raja on mielikuvitus! Lisää ilmastoideoita löytyy ilmastonmuutosvoiman somekanavilta Instagramissa, Twitterissä ja ja TikTokissa. Haku rahoitukselle on auki kevään 2020 ajan hankkeen verkkosivulla www.ilmastonmuutosvoima.fi ja ideoiden toteutusaikaa on kesän 2020 loppuun saakka. Hakemuksia sekä ideoita toivotaan kaikenlaisilta nuorilta ympäri Suomen!

Ilamstonmuutosvoima on Suomen Kulttuurirahaston ja nuorisoalan kattojärjestö Allianssin yhteinen hanke, jonka tavoitteina on lisätä nuorten ilmastotoimijuutta ja käynnistää vaikuttavia ilmastotekoja eri puolilla Suomea. Ideoiden rahoituksen myöntämisestä päättää hanketta varten koottu asiantuntijaraati, jonka jäseninä toimii ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen, Sitran Mari Pantsar, nuorten ilmastodelegaatti Sara Nyman ja mediakasvattaja Mervi Maatela.

Vinkin laati vieraileva kirjoittaja Niina Ratilainen Nuorisoalan kattojärjestö Allianssista

Tilaa Ekovinkit sähköpostiisi: