Valonian ja Turun seudun joukkoliikenne Fölin kokeilussa edistetään auttamisen ilmapiiriä sekä kartoitetaan ikäihmisten näkemyksiä joukkoliikenteestä ja kaupunkipyöristä.

17.9. käynnistyy noin kuukauden mittainen kokeilu, jossa nuoret auttavat senioreita Föli-fillareiden eli Fölläreiden käytössä ja viestivät yhteisten tapaamisten tunnelmia sosiaalisessa mediassa. Mukana on kuusi nuorta ja yhdeksän senioria, jotka tapaavat toisiaan pienryhmissä kaupunkipyöräilyn merkeissä.

Kaupunkipyörät soveltuvat myös ikäihmisten tarpeisiin – fysioterapiaopiskelijat auttavat säädöissä ja kokoavat ohjeistusta

Kaupunkipyörät ovat osa monen kaupungin katukuvaa, mutta seniorit eivät ole pyöriä kunnolla löytäneet. ”Esimerkiksi Tartossa järjestelmä on senioreille ilmainen ja valtaosa kaupunkipyöristä on sähköavusteisia, mutta sielläkin ratkotaan samaa haastetta”, kertoo Valonian projektiasiantuntija Silja Ngobese, joka luotsaa kokeilua osana EU-rahoitteista GreenSAM – Green Silver Age Mobility -hanketta. Tavoitteena on edistää siirtymistä ympäristöystävällisempään liikkumiseen erityisesti ikääntyvän väestön tarpeita huomioiden. Nuorten Föllärioppaiden lisäksi Turun ammattikorkeakoulun fysioterapiaopiskelijat ovat kokeilussa mukana havainnoimassa ja arvioimassa pyörien soveltuvuutta senioreille. He koostavat havaintojaan vinkkilistaksi pyöräilyyn ja Fölläreiden käyttöön senioreiden näkökulmasta.

”Tulen usein bussilla keskustaan ja siellä voisin käyttää Fölläriä, jos asemat sijaitsevat kulkureittini kannalta sopivasti. Voisin vaikka napata pyörän kirjastolta ja ajaa sillä Manillaan harrastuksiini – perillä olisin varmasti bussiakin nopeammin. Erityisesti odotan sähköföllärin kokeilua! Siskontyttöni Helsingissä käyttää kaupunkipyörää säännöllisesti työmatkoillaan. Hänen mielestään se on huoleton, koska sitä ei tarvitse itse huoltaa eikä miettiä pyörän turvallista säilytystä päivän aikana”, pohtii kokeiluun osallistuva 71-vuotias Paula Sainio.

Kansainvälisessä GreenSAM-hankkeessa kehitetään ikäihmisiä osallistavia menetelmiä joukkoliikenteen käytön lisäämiseksi ja kootaan materiaalia liikenne- ja kaupunkisuunnittelijoiden työn sekä päätöksenteon tueksi. Valonian kokeiluissa ikäihmisiä kannustetaan joukkoliikenteen pariin vertaisoppimisen ja mentoroinnin keinoin. Viime syksynä toteutetussa kokeilussa seniorit opastivat toisiaan bussien käytössä, jolloin moni rohkaistui ja innostui käyttämään Föliä arjessaan.

Nuoret välittävät kokeilun tunnelmia somessa

Kokeilussa mukana olevat nuoret taltioivat senioreiden kokemuksia Valonian ja Fölin somekanaviin kuvin ja videoin. Sparrausta tehokkaaseen someviestintään he saivat mediapersoona Karoliina Tuomiselta. Nuoret oppaat löydettiin mukaan avoimen hakuprosessin kautta.

”Hakuilmoituksen luettuani tuli heti sellainen fiilis, että tämä voisi olla kiva projekti! Lähdin mukaan saadakseni lisää kokemusta ja näkökulmia sisällön tuottamisesta eri somekanaviin. On hienoa päästä ilmaisemaan itseään ja tuomaan omaa kädenjälkeä tuottamaamme sisältöön. Senioreiden auttaminen kuulostaa tosi kivalta idealta. Tykkään auttaa ihmisiä, joten föllärikokeilu tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen kokemus”, summaa odotuksiaan Jenni Mikkonen, 17 v.

Kokeilut huipentuvat ensi keväänä laajaan viestintäkampanjaan, jonka myötä tietoisuutta mentoroinnin mahdollisuuksista ja ikäystävällisyydestä joukkoliikenteestä laajennetaan ja tehdään kaikkien yhteinen asia.

Silja Ngobese

projektiasiantuntija
silja.ngobese@valonia.fi
040 184 7083

Katariina Salokannel

projektityöntekijä, Föli-fillarit | Turun kaupunki
katariina.salokannel@turku.fi
040 548 4460

Tilaa Valonian mediatiedotteet sähköpostiisi



Kuvassa kokeilun vetäjä, fysioterapiaopiskelija, kaksi nuorta ja kaksi senioria.
Seniorikokeilija seisomassa jalka Föllärillä, päässä kypärä, kasvoilla maski.