Pandemia on menneen vuoden aikana muuttanut arkeamme monin tavoin ja se näkyy myös kulutuksessamme. Ulkomaanmatkat ovat jääneet pois, juhlavaatteita on ostettu vähemmän ja vastaavasti rahaa on käytetty enemmän muun muassa kotiin ja remontoimiseen. Koti on monelle elämän suurin sijoitus ja se sitoo meidät myös suureen määrään erilaisia materiaaleja ja raaka-aineita. Sijoituksen myötä me olemme vastuussa näiden materiaalien pitkäikäisyydestä, huollosta ja kierrosta.

Rakennusala vastaa jopa 50 % maapallon raaka-aineiden kulutuksesta, mikä kytkeytyy jokaiseen meistä kotiemme kautta. Kiertotaloudessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että materiaalit pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään. Jokainen raaka-aine tulisi nähdä arvokkaana resurssina, jonka kunto ja arvo pyritään säilyttämään aktiivisella seurannalla ja huollolla. Alkuperäisen käyttötarkoituksen päätyttyä materiaaleille tulisi löytää uutta käyttöä. Nykyään vain noin 9 prosenttia käyttöönotetuista materiaaleista säilyy kierrossa ja suurin osa materiaaleista hävitetään lyhyen käytön jälkeen (Circularity Gap Report 2019).

Merkittävä kotiin ja kiinteistöihin liittyvä ympäristöteko onkin huolehtia rakennusten kunnosta ja pitkäikäisyydestä, jotta uusien raaka-aineiden tarve vähenee ja jo käytössä olevien materiaalien arvo säilyy. Tämä koskee pientaloasujien lisäksi myös rivi- ja kerrostaloasukkaita, jotka voivat aktiivisina osakkaina vaikuttaa siihen, että taloyhtiöitä huolletaan ja korjataan huolella.

Kohdenna siis kodin remontointi nimenomaan rakennuksen käyttöikää pidentäviin ratkaisuihin. Huolehdi kunnossapidosta ja korjausten oikea-aikaisuudesta, jotta rakenteet kestävät aikaa. Pyri parantamaan myös rakennuksen energiatehokkuutta ja jos mahdollista, hyödynnä esimerkiksi hukkalämpöä ja mieti miten voisit tehostaa tilojen käyttöä. Hemmottele kotiasi sisustamisen sijaan satsaamalla palveluihin, kuten siivoukseen, säännölliseen huoltoon tai osaavaan remontointiin. Ne edistävät rakennuksen kunnossapitoa ja samalla työllistävät paikallisesti.

Lue lisää

Selvitys kiertotalouden potentiaalista rakentamisessa Lounais-Suomessa

Circularity Gap Report 2019

Riikka Leskinen

toimialapäällikkö
riikka.leskinen@valonia.fi
044 907 5995

Tilaa Ekovinkit sähköpostiisi: