Varsinais-Suomen ja Turun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmat päivitettiin syksyllä 2020. Liikenteen päästöjen vähentäminen on ollut päivitystyön keskeinen tavoite. Päästövähennysten toteutuminen edellyttää ajattelu- ja toimintatapojen muutosta sekä jatkuvaa sitoutumista asian edistämiseen. Kunnalliset päättäjät ovat avainhenkilöitä siinä, että aluetason suunnitelmat etenevät käytännön toimenpiteiksi kunnissa.

Ilmastoystävällisen liikkumisen ratkaisut -hankkeen avulla levitettiin tietoa kestävän liikkumisen mahdollisuuksista ja etsittiin ratkaisuja yhdessä kunnallisten päättäjien ja muiden sidosryhmien kanssa. Koska Varsinais-Suomen viisi seutukuntaa ovat keskenään erilaisia, vähähiilisen liikkumisen ratkaisut tulee löytää paikallistasolla alueiden erityispiirteet huomioiden ja eri toimijoita kuunnellen. Tämän vuoksi hankkeessa järjestettiin seutukunnittaisia tilaisuuksia, joissa päättäjille avattiin taustatietoja sekä tavoitteita ja parhaita paikallisia ratkaisuja päästiin pohtimaan yhdessäHankkeen lopuksi laadittiin viestintäkokonaisuus, Kestävän liikkumisen ratkaisupaletti, joka voimii inspiraationa, päätöksenteon tukena ja tarvittaessa viestintämateriaalina, joka tekee liikkumisen ratkaisuja näkyväksi.

Hankkeen tavoitteina on ollut vahvistaa poliittista tahtotilaa, löytää kuntiin soveltuvia käytännön ratkaisuja ja kasvattaa erityisesti kuntapäättäjien sitoutumista kestävää liikennettä edistäviin toimenpiteisiin. Valonia toteutti hankketta yhteistyössä Varsinais-Suomen liiton kanssa. Hankkeeseen saatiin rahoitusta ympäristöministeriöltä.

Hankeaika

1.8.2019 – 31.10.2020

Rahoitus

Hanke on saanut rahoitusta ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut -ohjelmasta

Salla Murmann

Salla työskenteli Valoniassa projektiasiantuntijana marraskuuhun 2021 saakka. Nykyään hän toimii Varsinais-Suomen liiton liikennejärjestelmätyön erikoissuunnittelijana.

Maiju Oikarinen

viestintävastaava
maiju.oikarinen@valonia.fi
0405299411

Anna von Zweygbergk

Anna työskenteli Valoniassa ilmastoasiantuntijana huhtikuuhun 2023 asti.