Ekovinkki 32/2016

Vihdoin myös kotitalouksien muovipakkauksia voidaan kierrättää. Lukuisat sekalaiset muovilaadut tai esimerkiksi tarrat eivät enää ole esteenä, sillä tänä kesänä Riihimäellä aloitti toimintansa muovinjalostamo, jossa kerätyt muovipakkaukset käsitellään.  Jalostamossa muovit lajitellaan eri laatuihin, murskataan, pestään, kuivataan ja granuloidaan raaka-aineeksi muoviteollisuudelle.

Keräys on tarkoitettu muovista valmistetuille pakkauksille, kuten pesuainepulloille, margariinirasioille, muovipusseille ja -kääreille. Muut muovituotteet tai PVC-muovi eivät kelpaa keräykseen. 

Toimi kotitalouden muovien kierrättämisessä seuraavasti: Mieti sopiva paikka muovipakkausten keräämiseen. Jos roskiskaapissa ei ole enää tilaa, yhtä hyvin vaikkapa siivouskomerossa roikkuva muovikassi ajaa asian. Huuhtele likaiset pakkaukset ja valuta ne kuivaksi. Ruoantähteet ja rasva haittaavat kierrätystä – jos lika ei lähde helposti huuhtelemalla, laita pakkaus polttokelpoiseen tai sekajätteeseen. 

Vie lajitellut muovipakkaukset uusiin Rinki-ekopisteisiin. Useimmat muovin vastaanottopaikat sijaitsevat suurimpien kauppojen yhteydessä. Muovipakkausten kierrättäminen on vapaaehtoista, mutta kannattavaa, erityisesti jos vastaanottopaikka osuu omien kauppareissujen varrelle. Tietoa vastaanottopaikoista ja tarkemmat lajitteluohjeet saat Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n sivuilta www.rinkiin.fi tai oman kuntasi jätelaitokselta.

Vinkin laati Miia Jylhä Lounais-Suomen Jätehuollosta