Ekovinkki 31/2016

Majoitusalan erilaiset ekosertifikaatit kasvattavat suosiotaan ja helpottavat kuluttajan päätöksentekoa. Yksinkertainen merkintä kertoo, että yritys pyrkii huomioimaan toiminnassaan ympäristön.

Mutta mitä sertifikaatit oikeasti pitävät sisällään ja mihin niistä voi luottaa? Luotettavia ja tunnettuja matkailualalla Suomessa käytettyjä ekosertifikaatteja ovat esimerkiksi Joutsenmerkki sekä Green Key.

Joutsenmerkki on yksi Suomen tunnetuimmista ympäristömerkeistä. Hotellilta sertifikaatin ansaitseminen edellyttää muun muassa tiettyjen raja-arvojen täyttämistä energiankulutuksen osalta sekä hotellissa käytössä olevien tuotteiden ympäristöystävällisyyttä.

Kansainvälinen Green Key on hyvä esimerkki nimenomaan majoitusalalle räätälöidyistä sertifioinneista. Käytännössä Green Key -hotellilta vaaditaan muun muassa tehokasta veden- ja energian käyttöä sekä asiakkaiden ympäristötietoisuuden lisäämistä.

Asiallisia ja luotettavia sertifikaatteja on olemassa lukemattomia, mutta on hyvä muistaa, että joukkoon mahtuu myös käytännössä rahalla ostettavissa olevia merkkejä, jotka eivät vaadi yritykseltä kauniita puheita kummempaa. Mikäli jokin tietty merkki mietityttää, voit tarkastaa, onko se esimerkiksi Global Sustainable Tourism Councilin (GSTC) hyväksymä. Visit Finland puolestaan tarjoaa sivuillaan tietoa suomalaisista sertifioinneista.

Vinkin laati Anna Satovuori Valoniasta