Valonia on tehnyt energianeuvontatyötä viime toukokuusta alkaen Energiaviraston kokeiluhankkeen rahoituksella. Tavoitteena on ollut energiatehokkuuden parantaminen ja uusiutuvan energian käytön lisääminen. Kohderyhmänä ovat olleet kunnat, pk-yritykset sekä kuntalaiset. Eniten työaikaa on käytetty kuntatyöhön ja kuluttajien energianeuvontaan.

Kuntien energiatehokkuustyön tarpeita ja toiveita kartoitettiin kuntakierroksella, jossa tavoitimme 21 kuntaa. Keskusteluiden perusteella pystyimme kohdentamaan viestintää ja neuvonta-apua. Neljässä kunnassa on ollut työn alla energiatehokkuussopimus (KETS) ja viittä kuntaa on tuettu hiilineutraaliustyön suunnittelussa ja ohjelmatyössä muun muassa työryhmien vetäjänä. Kunnille kehitettiin verkkotapaamisten sarja, jossa kuntien omia käytännön esimerkkejä ja kokemuksia on saatu esiin keskustelevalla otteella. Aiheena ovat olleet muun muassa hirsikoulun rakentaminen, ilma-vesilämpöpumppujen käyttökokemukset, kunnan kiinteistöjen energiaselvitys sekä keittiöremontit. Verkkotapaamisia jatketaan edelleen ja ne tallennetaan myöhempää kuuntelua varten.

Kuluttajien energianeuvontaa on annettu 22 tilaisuudessa, joihin on osallistunut 685 henkilöä. Henkilökohtaista neuvontaa olemme antaneet sähköpostitse ja puhelimitse. Uusiutuvan energian käyttöä on edistetty järjestämällä aurinkosähkön yhteishankinta Somerolla, jossa avaimet käteen -järjestelmät asennetaan alkukesällä. Yhteishankintoja on suunnitteilla myös Salossa Ilmastoviisas Salo -asukasryhmän toimesta ja Laitilassa.

Verkostoja ja näkyvyyttä niin maakunnassa kuin valtakunnallisesti

Valonian neuvontaan kuuluu keskeisesti verkottuminen muiden toimijoiden kanssa. Maakunnallinen kuluttajien energianeuvonnan ryhmä kokoontuu 3-4 kertaa vuodessa, samoin maakunnan uusiutuvan energian ryhmä. Vastuuhenkilö Liisa Harjula on osallistunut valtakunnallisen energianeuvontaverkoston, alueellisten toimijoiden verkostotapaamisiin sekä KETS-yhdyshenkilöiden verkostopäiviin ja verkkokeskusteluihin, joten maakunnan ääni on tavoittanut laajemmankin joukon. 

Viestintä on olennainen osa toteutettavaa työtä ja aihe onkin saanut mukavasti medianäkyvyyttä. Energiateemasta on kirjoitettu blogeja, ekovinkkejä ja juttuja Valonian ajankohtaisuutisiin. Myös Motivan ja muiden tahojen kuluttajavinkkejä on jaettu ja kommentoitu somessa säännöllisesti. Materiaalina on käytetty pääosin Motivan esitteitä ja oppaita.

Energiaviraston rahoitus jatkuu neljä vuotta

Alueellista energianeuvontaa rahoitetaan toukokuun 2019 alusta  alkaen kaikissa Suomen maakunnissa (pl. Ahvenanmaa) seuraavan neljän vuoden ajan. Varsinais-Suomessa neuvontaa toteuttaa Valonia.

Alueellinen energianeuvonta sisältää kuluttajien energianeuvontaa sekä energiakatselmuksien ja energiatehokkuussopimuksien edistämistä kuntien ja pk-yritysten parissa. Varsinais-Suomessa keskitytään tulevana vuonna tiedon- ja kokemustenvaihtoon kuntien energiatehokkuuden parantamisessa. Moni kunta laatii ja päivittää parhaillaan ilmasto- tai ympäristöohjelmaa ja kunnille tarjotaan asiantuntija-apua ohjelmatyöhön. Kuntien esimerkit ja vertaistuki ovat tärkeitä ja siksi niitä jaetaan edelleen kuntien teknisen henkilöstön verkkotapaamisissa. Myös kuluttajien neuvontaa jatketaan.

Lisätiedot

Energiaviraston tiedote 3.4.2019