Pitkän linjan valonialaisena koen, että asiat, joiden parissa olen tehnyt työtäni ovat edelleen ajankohtaisia. En toimi yksin vaan minulla on ympärilläni mahtavia yhteistyökumppaneita kunnista, yrityksistä, järjestöistä ja kuntalaisista. Hienoa on myös se, että voin viedä maakunnan kuulumisia kansallisen tason toimijoille. 

Liisa Harjulan tehtäviin Valoniassa kuuluvat energia- ja ilmastonmuutoshankkeet sekä maakunnallinen energianeuvonta. Olennainen osa työtä on yhteydenpito kuntiin ja niiden auttaminen erilaisessa ohjelmatyössä, esimerkiksi Kuntien energiatehokkuussopimus (KETS) tai ilmasto-ohjelmat/ HINKU.

Parhaillaan työstetään maakunnallista hiilineutraaliuden tiekarttaa ja Liisa Harjula on yksi sitä valmistelevan ryhmän jäsenistä.