Sateenkaari Kodon päiväkodeissa toteutettu Multaa ja Mukuloita -hanke havainnollisti lapsille kiertotaloutta ja ruoan elinkaarta muun muassa yrttien ja vihannesten ruukkukasvattamisen, ruokahävikin pienentämisen ja sympaattisten kompostilierojen avulla. Syksyn aikana hankkeessa kehitetty toimintamalli kootaan sähköiseen muotoon, minkä jälkeen hyvät opit pääsevät levitykseen muidenkin päiväkotien hyödynnettäväksi.

Nyt hanke saa jatkoa uudessa ympäristössä. Kupittaan siirtolapuutarhassa tutkitaan ympärivuotisia luonnonilmiöitä, kasveja, ötököitä, lintuja ja piennisäkkäitä. Päiväkodin käytössä olevaa puutarhapalstaa yhdessä hoitamalla vahvistetaan lasten luontosuhdetta, kiertotalousajattelua, tietoutta ja arvostusta luonnon toiminnasta sekä ruuan alkuperästä.

Kupittaan siirtolapuutarhan rauhallinen ja kaunis ympäristö kutsuu seikkailemaan koko päiväksi. Puutarhassa syödään ja otetaan päiväunetkin – sään salliessa esimerkiksi riippukeinussa! Siirtolapuutarhassa elämä on yhteisöllistä ja sen asukkaiden auttaminen, oli sitten kyse naapurista tai pölyttäjäkimalaisesta, kasvattaa sosiaaliseen kestävyyteen. Jokaviikkoinen toimintatorstai voi sisältää leivontahetken oman palstan antimista puutarhan keskustuvan keittiössä tai yhteistyötä siirtolapuutarhan väen, lähialueen vanhusten tai Opetuskoti Mustikan maahanmuuttajanaisten kanssa.

Puutarhaelämä lisää tiedonjanoa

Ensimmäisen puutarhakesän tulokset ovat jo nähtävissä lasten lisääntyneenä tiedonjanona. Kiinnostus lajien monimuotoisuuteen, lajintunnistamiseen opaskirjoista sekä omiin luonnontieteellisiin kokeisiin on kasvanut valtavasti. Puutarha ruokkii myös mielikuvitusta: tavalliset lelut jäävät syrjään ja leikit luodaan puutarhan tarjoamista aineksista.

Hankkeessa on tavoitteena tuoda luonnontieteisiin, matematiikkaan ja teknologiaan painottuvaa ilmiöoppimista uudenlaiseen ympäristöön. Valonia on Multaa ja mukuloita – luontomerkityksiä ja ilmiöoppimista kaupunkipuutarhassa -hankkeen yhteistyökumppani ja mukana erityisesti tiedekasvatustavoitteita tukemassa.

Niina Ruuska

Niina työskenteli Valoniassa luontoasiantuntijana syyskuuhun 2019 saakka.

Päiväkotilapset saavat puuhata omassa mökissään Kupittaan siirtolapuutarhassa