Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

in English | på svenska

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

19.4.2012

Ekovinkki 17/2012

Parvekelaatikko ja perunamaa - innoitusta aloittelevalle puutarhurille

Unelmoitko koko pitkän talven mullan tuoksusta ja itse kasvatetusta salaatista aamiaisleivällä? Hyvä. Nyt on aika toteuttaa nämä unelmat.

Ei tarvitse olla suurtilallinen perustaakseen oman kasvimaan, sillä missään ei ole määritelty ryytimaan vähimmäismittoja. Kasvimaan voi perustaa vaikka laatikkoon parvekkeen nurkkaan. Ja jos parveke on erityisen pieni, kukkapurkkikin riittää.

Ne, jotka lähtevät liikkeelle perinteisestä mallista, pyrkivät valitsemaan pihaltaan aurinkoisen, mutta samalla myös mahdollisimman suojaisan paikan. Suurten puiden läheisyydessä ja pihan kosteimmassa kolkassa ei ole kaikkein paras paikka aloittaa viljelyharrastustaan. Maa käännetään, kivet ja rikkaruohot juurineen poistetaan. Maanparannusaineeksi joukkoon sekoitetaan kompostia tai kaupasta saatavaa kasvuturvetta. Savi- ja multamaa on hyvä myös kalkita muokkausvaiheessa.

Parvekepuutarhan hoitajalle asettaa ilmansuunta erityisen paljon haasteita, sillä valinnanvaraa auringon sijainnin suhteen on vähemmän. Selvitä etukäteen kasvien paahteisuuden ja varjon sieto sekä hanki multaa, joka sitoo hyvin vettä. Palkokasvit viihtyvät lämpimällä parvekkeella, samaten tomaatit ja jopa mansikat ja perunat. Varjossa selviävät erityisen hyvin lehtisatoa tuottavat kasvit, kuten salaatit, kaalit, yrtit ja mangoldi. Parvekepuutarhaa on kasteltava usein, tarvittaessa kannattaa harkita altakasteluruukkuja.

Aloittelija saa aina apua ja vinkkejä alan liikkeistä, josta siemenet ja taimetkin voi hankkia.

Valonian ekovinkin laati Anu Syrjänen Turun Ekotorilta


Sivua viimeksi päivitetty 19.4.2012 12:09 ja sivu on julkaistu 19.4.2012 12:09

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Valonia | Vanha Suurtori 7, 20500 TURKU
| valonia@valonia.fi