Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

 

Valonian ekovinkit

Valonia julkaisee ekovinkin joka viikko. Vinkeissä neuvotaan, miten arjessa voi lähes huomaamatta oppia elämään hieman ekologisemmin ja säästää usein samalla selvää rahaa. Valonian Ekovinkkiä julkaistaan varsinaissuomalaisissa lehdissä ja luetaan paikallisradioissa.

Valonian verkkosivuilta pääset lukemaan myös vanhemmat ekovinkit.


Ekovinkki 21/2013

Pitkäaikaista iloa ekologisemmista valmistujaislahjoista!

Toukokuun loppu häämöttää jo, ja ennen kesää pitäisi vielä keksiä sopivat lahjat kevään ylioppilaille ja muille valmistuville. Sen sijaan, että hankkisit lahjaksi turhaa krääsää, ilahduta vastavalmistunutta ekologisemmin. Ekologinen lahja lämmittää varmasti niin saajan kuin antajankin mieltä samalla ympäristöä kunnioittaen. >> Lue lisää

 

Ekovinkki 20/2013

Postilaatikosta paperinkeräykseen, kauppakassista kartonginkeräykseen

Eilisen uutisista saadaan uusia sanomalehtiä ja luettelopaperia. Maitotölkeille reinkarnaatio koittaa hylsykartongin muodossa. Puukuitu ei ole kertakäyttötavaraa: sama raaka-aine kelpaa paperitehtaalle useita kertoja peräkkäin, kun kierrätyksen hoitaa oikein.  >> Lue lisää



Ekovinkki 19/2013

Innostu työpyöräilystä ja innosta työkaverisikin!

Kuulutko siihen lähes 70 prosenttiin suomalaisista aikuisista, jotka eivät liiku tarpeeksi? Työpyöräilemällä voit lisätä arkiliikunnan määrää ja muuttaa kaupunkiympäristöä viihtyisämmäksi. Samalla säästät WHO:n mukaan yhteiskunnan varoja 0,7€ jokaista pyöräiltyä kilometriä kohden. Työpyöräilyn aloittaminen onkin helppoa kevätauringon kutsuvassa lämmössä. >>Lue lisää
 

Ekovinkki 18/2013

Muuta maailmaa jo aamiaisesta alkaen!

Sen me kaikki olemme oppineet, että aamiainen on päivän tärkein ateria. Mutta entä jos jokainen ihminen maailmassa söisi Reilun kaupan aamiaisen? Mitä se merkitsisi kehitysmaiden viljelijöille. >> Lue lisää
 

Ekovinkki 17/2013

Turvallista matkaa pyörällä!

Ennen kuin viiletät seuraavan kerran pyörälläsi liikenteen melskeessä, uhraa muutama ajatus pyöräilyturvallisuudelle. Voit aloittaa pyöräilykauteen valmistautumisen tarkistamalla, että pyörästäsi löytyy kaikki liikenneturvallisuuslain vaatimat varustukset.  Jokaisesta pyörästä tulisi löytyä ainakin yksi tehokas jarrulaite, etu-, sivu-, taka- ja poljinheijastimet sekä soittokello. Pimeällä tulisi pyörä varustaa vielä vaaleaa valoa eteenpäin näyttävällä valaisimella.  >> Lue lisää
 

Ekovinkki 16/2013

Penninvenyttäjän vinkit viherpeukalolle

Oletko yksi niistä viherpeukaloista, jotka ovat odottaneet läpi pitkän talven voidakseen upottaa sormensa tuoksuvaan multaan ja saadakseen juhlistaa kesän alkamista syömällä itse kasvatettuja varhaisperunoita? Jos olet, mainiota. Jos et, niin nyt on oikea aika innostua viljelystä. Aloittaaksesi et tarvitse kuin kasan multaa, siemeniä, vettä ja auringonpaistetta.>> Lue lisää
 

Ekovinkki 15/2013

Nyt on renkaiden vaihtoaika

Nastarenkaiden käyttöaika päättyy. Niitä saa käyttää marraskuun alusta maaliskuun 31. päivään tai toista pääsiäispäivää ensinnä seuraavaan maanantaihin eli tänä vuonna 8.4. saakka. Nastarenkaiden käyttö on sallittua muinakin aikoina sään tai kelin niin edellyttäessä ja kesärenkaisiin siirryttäessä on huomioitava keliolosuhteet.>> Lue lisää
 

Ekovinkki 14/2013

Kevätilmettä kotiin tuunaten ja kierrättäen

Kevätaurinko on odotettu, mutta suorasukainen vieras. Se paljastaa armotta rasvaiset sormenjäljet ovenpielissä, otsanpainaumat ikkunoissa ja pölykoirat huonekalujen takana. Ja mikä pahinta, joskus se saa koko kodin näyttämään väsähtäneeltä ja nuhjaantuneelta. Jos pesurätti ja pölyimuri eivät riitä, kannattaa vielä tuumata hetki ennen kuin tarttuu huonekaluliikkeen katalogiin ja alkaa laittaa sisustusta uusiksi. >> Lue lisää
 

Ekovinkki 13/2013

56 575 litraa vettä vuodessa!

Sen verran vettä jokainen meistä kuluttaa vuoden aikana, sillä päivässä kuluu keskimäärin 155 litraa. Kuulostaako paljolta? 5675 kertaa vuodessa kaivolle 10 litran ämpärin kanssa. Se tekee viisitoista ämpärillistä päivässä. Ja melkein sama määrä vettä menee viemäriin jätevetenä, mikä taas kuormittaa puolestaan jätevedenpuhdistamoa. >> Lue lisää
 

Ekovinkki 12/2013

Valot pois ja kynttilä palamaan!

Tänä vuonna Earth Hour järjestetään lauantaina 23.3. klo 20.30–21.30. Sammuta tällöin valot, tunnelmoi kynttilän valossa ja osoita näin huolesi ilmastonmuutoksesta. >> Lue lisää
 

Ekovinkki 11/2013

Asumisella, liikkumisella ja ruoalla suurimmat ympäristövaikutukset

Oletko joutunut väittelyyn tuttaviesi kanssa siitä, pitäisikö kauppareissulla käyttää muovi- vai kangaskassia? Hiillytkö kuullessasi sanat lehtipuhallin, popcorn-kone ja paristokäyttöinen saippuapumppu? Näistä on toki hyvä käydä keskustelua, mutta usein kaikkein olennaisimmat seikat unohtuvat arkipäiväisistä keskusteluista. Näitä ovat asuminen, liikkumistavat ja ruokailu. >>Lue lisää
 

Ekovinkki 10/2013

Liikettä työmatkaan

Pyöräily on ekologista mutta usein unohtuu, että pyöräillen ja kävellen tehdyt työmatkat tai työasiamatkat ovat terveyden kannalta tärkeitä, kertoo Marja Tommola Valoniasta. Tässäkin tapauksessa terveellisyys ja ympäristön hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. >> Lue lisää


Ekovinkki 9/2013

Essu edessä on hauskempaa

Elämästä ei selviä ilman vaikeita tahroja. Sen vuoksi on aika muistella vanhaa kunnon essua. Nuoret emännät ja isännät, jotka lämmittävät perheelle einesaterian mikrossa, laittavat ruuan jälkeen astiat tiskikoneeseen ja ulkoistavat ikkunan ja lattioidenpesun ammattilaiselle, eivät kenties koskaan ole tehneet lähempää tuttavuutta esiliinan kanssa. Tämä vaatekappale on syytä palauttaa entiseen kunniaan, sillä se säästää pyykkiä ja siten myös luontoa ja mahdollistaa rennon otteen kotitöihin. >> Lue lisää
 

Ekovinkki 8/2013

Järjestä vaatteidenvaihtokutsut

Kaikilla on vaatteita, jotka eivät enää syystä tai toisesta sovi päälle. Helppo ja hauska keino päästä niistä eroon on kutsua ystävät kylään ja pyytää heitä tuomaan omat ylimääräiset vaatteensa ja kenties pientä purtavaa. Näin voit järjestää rattoisat nyyttärit vaatteidenvaihto-teemalla! >> Lue lisää
 

Ekovinkki 7/2013

Ikkunan tiivistäminen kannattaa

Tiivistäminen vähentää ikkunan tai oven kautta kulkeutuvia ilmavuotoja ja estää ulkopuolisen veden kulkeutumisen rakenteisiin. Ilmavuodot aiheuttavat vedontunnetta ja lisäävät energian kulutusta. Ikkunoiden tiivistys on helppo ja edullinen keino vähentää energiakulutusta ja säästää rahaa. >> Lue lisää
 

Ekovinkki 6/2013

Lokoisaa lähilomailua

Jäikö hiihtolomareissun varaus viime tippaan ja nyt ovat kaikki Kanarian lennot täynnä? Ei paniikkia. Loma on yhä pelastettavissa. Muita maita ja mantereita kiertäessä usein unohtuu, että läheltäkin löytyy paljon nähtävää.  Suomen luonto on upea, maisemat eri puolilla maata vaihtelevat ja palvelut koulujen hiihtolomaviikkojen aikaan huipussaan. >> Lue lisää

 

Ekovinkki 5/2013

Sähkölaitteet sisältävät myrkkyjä ja aarteita

Joulupukki apulaisineen maksoi jo lahjapaketista aattona löytyneen uuden tabletin kierrätysmaksun. Sen vuoksi vanhat rikkinäiset kännykät, kannettavat, kahvinkeittimet ja kiukaat saa viedä maksutta sähkölaiteromun vastaanottoon, kertoo neuvoja Miia Jylhä Turun Seudun Jätehuollosta Valonian ekovinkissä.  >> Lue lisää

 

Ekovinkki 4/2013

Pestaa pakkanen piiaksi

Kätevä emäntä valjastaa luonnonvoimat palvelukseensa ja tekee ekologisen talvisiivouksen. Pakkasesta sukeutuu palvelualtis piika monenmoiseen huushollihommaan. Kuten esimerkiksi pakastimen sulatukseen, kun syömättömät sapuskat voi huoletta heittää hankeen prosessin ajaksi. Pakastimen sulatus, paitsi kiillottaa emännän sädekehää, säästää energiaa, sillä jäistä pullisteleva kylmälaite ei ole energiatehokas. >> Lue lisää
 

Ekovinkki 3/2013

Vaihdanko lamppuni ledeiksi?

Ensimmäiset 60 ja 75 wattisen hehkulampun korvaavat ledilamput ovat tulleet myyntiin jokin aika sitten. Tulevaisuudessa ledilamput sopivat myös yleisvalaistukseen, sillä uudet ledilamput tarjoavat aiemman kiilamaisen valon sijaan yhä useammin ympäri säteilevää, hehkulampun omaista valoa. >> Lue lisää

 

Ekovinkki 2/2013

Polta puuta puhtaasti

Polttopuu on kotimainen, uusiutuva ja ympäristöystävällinen polttoaine. Puun poltto ei kiihdytä ilmastonmuutosta, sillä kasvava puusto sitoo kasvaessaan hiilidioksidia saman määrän kuin palamisessa vapautuu. Vaikka puu on hiilidioksidipäästöjen kannalta oivallinen polttoaine, syntyy sen palamisessa hiukkaspäästöjä lähiympäristöön. Näiden päästöjen minimoimiseksi poltettavan puun tulee olla kuivaa ja puhdasta. >> Lue lisää

 

Ekovinkki 1/2013

Suosi vanhaa tavaraa – se ei hajoa takuuajan päätyttyä

Teollisuuden ja kaupan edustajat väittävät, että maailmantalous romahtaa, ellemme osta uutta tavaraa jatkuvasti. Teollisuus onkin keksinyt, että kysyntä säilyy, jos tehdään tavaraa, joka hajoaa yhä nopeammin. Valonian ekovinkissä kerrotaan, miten voit suojautua välittömästi takuuajan päättymisen jälkeen hajoavilta tavaroilta. >> Lue lisää

 

Ekovinkki 52/2012

Lajittele joulunajan ja vuodenvaihteen jätteet oikein

Omilla valinnoillaan jokainen voi vaikuttaa siihen, kuinka täysinä jäteastiat pursuavat joulun jäljiltä. Lahjapaperi ei sovellu paperinkeräykseen runsaan painovärinsä vuoksi, vaan se kuuluu energia- eli polttokelpoisiin jätteisiin. Sen sijaan lahjakääröjen mahdolliset paperiset narut sopivat paperinkeräykseen, muoviset nauhat taas polttokelpoisiin jätteisiin. Hyvä tapa on säilyttää lahjapaperit ja -nauhat ja käyttää ne uudelleen. Myös joulukorteista voi askarrella uusia kortteja. >> Lue lisää

 

Ekovinkki 51/2012

Kierrätettävät lahjakääreet

Joulun eräs paljon roskaa aiheuttava tapa on lahjojen kääriminen lahjapaperiin. Lahjapaperi on värikästä ja iloista, mutta se ei sovellu kierrätettäväksi runsaan painovärinsä vuoksi. Kun lahjat on kuitenkin tapana kääriä johonkin yllätyksen säilyttämiseksi, kannattaa paketit verhoilla mahdollisimman ekologisesti. >> Lue lisää


Ekovinkki 50/2012

Tänä jouluna meillä ei heitetä ruokaa roskiin

Pakkauksia unohtuu kaappien perälle, kaupasta tulee ostettua enemmän kuin ehditään käyttää, vioittunut hedelmä levittää homeen koko pussilliseen, valmistettu ruoka ei maistukaan, lautaselle tuli otettua liian iso annos. Ruuan poisheittämiseen on monia syitä. >> Lue lisää


Ekovinkki 49/2012

Tavaranpaljous pienemmäksi – lahjaksi palveluja

Tavaran omistaminen maksaa. Sen ostamiseen kuluu rahaa, sen säilyttämiseen kuluu rahaa, sen huoltamiseen kuluu rahaa. Lisäksi kaiken sen tavaran järjestelyyn kuluu järjettömästi aikaa! Puhumattakaan rahan hankkimiseen kulutetusta ajasta.>> Lue lisää

Ekovinkki 48/2012

Kierrätettyä kivaa pukin konttiin

Toiko Joulupukki hajamielisyyksissään viime kerralla jotain sellaista, jota sinulla oli jo entuudestaan? Vai onko kaappitilaa muuten vain viemässä kaksi silitysrautaa, vaikka käyttöä on yhdelle? Ei syytä huoleen. Lahjanantosesonki lähestyy taas. Pois heitettäväksi tässä soveltuu vain vanha uskomus, jonka mukaan saatujen lahjojen tai käytetyn tavaran kierrättäminen eteenpäin olisi epäsoveliasta. Ei ole. Sen kierrättämättä jättäminen puolestaan on hyvin epäekologista, sanoo Turun Ekotorin kierrätysneuvoja Anu Syrjänen Valonian ekovinkissä. >> Lue lisää

Ekovinkki 47/2012

Turhaketarinoita

Perunankuorimakone, leipäkone, kananmunankeitin ja -sekoitin – tarvitseeko jokaista ruokalajiketta varten olla oma vekotin? Riittäisivätkö kuorimaveitsi ja kattila jo apuvälineiksi perusruoka-ainesten valmistukseen? Jos teen itse leipää vain muutaman kerran vuodessa, riittäisikö silloin pelkkä uuni, vai tarvitsenko vielä leipäkoneen kaapin pohjalle pölyttymään? Toki joissain talouksissa leipäkoneella voi olla suurta käyttöä, mutta useimmissa talouksissa se lienee turha kapistus. >>Lue lisää

Ekovinkki 46/2012

Sadan ihmisen voimin valmistettu joulusuklaa

Aina kun kulutetaan, vaikutetaan moneen asiaan: ympäristöön lähellä ja kaukana sekä monien ihmisten elämään. Joulunajan hittituotteen suklaan tuotanto vaikuttaa ympäristöön monessa maassa ja monella tavalla, niin kaakaoviljelyksillä, suklaatehtaalla ja pakkausvaiheessa kuin tuotteen kuljetuksessa ja lopulta vielä käärepaperin kierrätyksessä herkuttelijan kotona. >>Lue lisää

Ekovinkki 45/2012

Autoilija, valmistaudu talveen ajoissa!

Vaikka talvi on kerran vuodessa, sen tulo yllättää suomalaiset lähes poikkeuksetta. Tarkista siis hyvissä ajoin auton kunto. Liukkaiden kelien saapuessa on tärkeää, että talvirenkaat ovat kunnossa. Hyvät talvirenkaat antavat turvaa sinulle ja muille liikenteessä oleville. Suomen talviolosuhteissa auton luotettavuuden kannalta tärkeimpiin varusteisiin kuuluu moottorin esilämmitykseen käytettävä lohkolämmitin. >> Lue lisää

Ekovinkki 44/2012

Lyhtyjä ja lajittelua hautausmailla

Tulevankin pyhäinpäivän jälkeen, kun haudoille tuodut kynttilät ovat sammuneet ja kynttilöin valaistun hautausmaan harras tunnelma hiipumassa, kerätään pelkästään Turun hautausmailta karkeasti arvioiden jopa kolmisenkymmentä kuutiota kynttiläjätettä. Se tarkoittaa yli kolmea kuorma-autollista käytettyjä kynttilöitä. >>Lue lisää

Ekovinkki 43/2012

Reilun kaupan viikolla äänestämään!

Kehitysmaiden ympäristöön ja ihmisten elämään vaikuttavia päätöksiä tehdään lähempänä kuin tulemme ajatelleeksi, nimittäin suomalaisissa kunnissa. Kuntavaalit ovat juuri oikea aika vaikuttaa lähipalveluiden lisäksi myös kauas. On aika äänestää kuntiin valtuustot, jotka huomioivat julkisilla varoilla tehtävissä hankinnoissa ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin sekä lähellä että kaukana. >> Lue lisää

Ekovinkki 42/2012

Kompostin syyshuolto

Uskomus talvikompostoinnin mahdottomuudesta elää edelleen sitkeästi, vaikka harvassa ovat ne hetket, jolloin hyvin toimiva kompostori ei puhise myös pakkaskeleillä. Aktiivisilla huoltotoimenpiteillä lämpöeristetyn massan saa lempeästi huokailemaan jopa 365 päivää vuodessa. >> Lue lisää

Ekovinkki 41/2012

Kaikki kulutuksen vähentäminen säästää energiaa

Ihmiskunta käyttää luonnonvaroja 50 prosenttia enemmän kuin 30 vuotta sitten. Maailman ylikulutuspäivä oli tänä vuonna 21.8., noin kuukautta aikaisemmin kuin viime vuonna. Ylikulutuspäivä on hetki, jolloin ihmiskunnan tarpeet ylittävät ekosysteemin kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja ihmisen tuottamia päästöjä. Loppuvuosi eletään maapallolle velaksi. >> Lue lisää


Ekovinkki 40/2012

Kotitalon syyspuuhat

Syksyn tullen on hyvä taas kiinnittää huomiota kodin talvikuntoon. Räystäät ja rännit putsataan lehdistä ja neulasista, vesitynnyrit tyhjennetään ja huolehditaan hulevesien johtamisesta pois talon rakenteista. Piha siivotaan kesän tarvikkeista ja grillit peitetään. Pihavalojen toimivuus tarkastetaan ja rikkinäiset lamput vaihdetaan. Valaisimesta ja käyttötarkoituksesta riippuen ulkona käytetyt hehkulamput voi korvata energiansäästö- tai halogeenilampuilla. Lisätietoa valaistuksesta www.lampputieto.fi.  >> Lue lisää

Ekovinkki 39/2012

Ylös ja ulos

Koleiden syyssäiden tullessa moni haluaisi vain vetäytyä sisätiloihin peiton alle. Mahdollisesti myös mutustella herkkuja ja selailla samalla matkatoimistojen esitteitä talven kaukokohteista. Ulkona kannattaa kuitenkin viettää aikaa ympäri vuoden. Erityisesti luonnossa vietetty aika virkistää ja kohentaa oloa monella lailla. >> Lue lisää

Ekovinkki 38/2012

Pyöränvaloa pimeään

Unohda hetkeksi kynttilät, takkatulet ja muut pimeneviin syysiltoihin liittyvät nurkkaan käpertymiset ja lähde aistimaan viilenevät syysillat pyöräretkellä. Syksyllä on tärkeä huolehtia, että pyörässäsi on toimivat ja lainmukaiset valot sekä etu-, sivu-, taka- ja poljinheijastimet.
>> Lue lisää

Ekovinkki 37/2012

Etäällä tavoitettavissa

Kuluuko työmatkaasi tarpeettoman kauan aikaa? Vaatiiko työsi keskittymistä? Suomessa tehdään päivittäin yli kaksi miljoonaa edestakaista työmatkaa, joista 75 prosenttia kuljetaan henkilöautolla. Ehkä olisi jo aika vaihtaa puvun takki aamutakkiin ja käpertyä sohvalle kannettava tietokone sylissä ja työpuhelin sohvan kulmassa. Valtakunnallista etätyöpäivää vietetään jälleen perjantaina 21. syyskuuta.>> Lue lisää

Ekovinkki 36/2012

Kosmetiikka vaikuttaa kehosi lisäksi muualla

Monen naisen sekä miehen aamu- ja iltatoimiin kuuluu kosmetiikka. Jos käytät saippuaa, shampoota, hammastahnaa, deodoranttia, voiteita, hiustuotteita tai meikkiä, käytät kosmetiikkaa. Tiedätkö mitä vaikutuksia niillä on ulkonäkösi ja hajusi lisäksi ympäristöösi? Vaikutukset eivät synny ainoastaan tuotteiden käytöstä, vaan myös raaka-aineiden tuotannosta, pakkaamisesta, koko tuotantoketjun aikaisista kuljetuksista ja tuotteen hävittämisestä. Käyttämälläsi kosmetiikalla voi olla myös terveydellisiä vaikutuksia. >> Lue lisää

Ekovinkki 35/2012

Syksy vie hehkulamput kaupoista

Viimeisetkin hehkulamput poistuvat kauppojen valikoimista syksyn aikana. Syyskuun ensimmäisestä päivästä lähtien kielletään 15 W, 25 W ja 40 W hehkulamppujen sekä 25 W kierrekantaisten halogeenilamppujen valmistus ja maahantuonti. Kaupat saavat myydä vanhat varastot loppuun, mutta hehkulamppujen valmistus ja maahantuonti EU-alueella päättyy.

Mitä hehkulampun tilalle?  >> Lue lisää

Ekovinkki 34/2012

Kävelevät ja pyöräilevät koulubussit tulevat

Jokainen vanhempi haluaa taata lapselleen turvallisen koulutien. Varsinkin pienille ekaluokkalaisille reitti on vieras ja taidot liikkua muun liikenteen joukossa vielä kehittymässä. Joskus taas reitin varrella olevat vaaralliset paikat luovat turvattomuutta isompienkin koululaisten matkalle. Valonian ekovinkissä kannustetaan kuitenkin jättämään auto kotiin ja kokeilemaan maailmalta meille rantautunutta kävelevää tai pyöräilevää koulubussia. >> Lue lisää

Ekovinkki 33/2012

Minne laitan vanhat lamput?

Jos olet epätietoinen siitä, mihin vanhat lamput laitat vaihtaessasi uusia, niin tutustu Lampputieto.fi-sivustoon. Se auttaa käytettyjen lamppujen kierrätyksessä. Sivustolta voit tarkistaa, mihin keräysjakeeseen halogeeni-, ledi- tai energiansäästölamput kuuluvat ja missä lähin keräyspiste kunnassasi sijaitsee. >> Lue lisää

Ekovinkki 32/2012

Jokainen naula ja pullonkorkki talteen

Tiedätkö mistä erottaa kierrätetyn metallin ihan uudesta?  Niinpä, ei yhtään mistään. Ihan sama miten monta kertaa välillä sulatetaan, metalli on kerta toisensa jälkeen yhtä hyvää raaka-ainetta. Suomessa valmistetut metallituotteet sisältävät yli puolet kierrätettyä metallia. >> Lue lisää

Ekovinkki 31/2012

Kurkkupurkit ja ikkunalasit kiertävät eri teitä

Ehkä se ei olekaan ihan niin helppoa, kuin äkkiä luulisi. Nimittäin lasin kierrättäminen. Keräysastian kyljessä on kyltti, jossa luetellaan sinne sopivat ja sopimattomat lasit. Ja kuitenkin - kun kannen alle kurkistaa, pakkauslasin seassa näkyy peilinpaloja, kahvikuppeja ja hehkulamppuja. Miten se nyt taas menikään? >> Lue lisää

Ekovinkki 30/2012

Kesäjuhlissa kestävämmin

Kesä on kertakäyttöastioiden kulta-aikaa. Ihmiset kokoontuvat mökeille ja veneille viettämään isojakin sukujuhlia, jolloin kaapin kaikki kuusi kappaletta kuppeja ovat hyvin pian loppuun katsotut. Kertakäyttöastioiden käyttö ei varmasti ole suomalaisten suurin ympäristötaakka, mutta vaikutuksiltaan ihan mitätön sekään ei ole.>> Lue lisää

Ekovinkki 29/2012

Lihatonta grillausta?

Grillaus kuuluu olennaisesti suomalaiseen kesään. Totuttuun tapaan grilliin päätyy lähinnä lihaa kasvisten jäädessä lisukkeeksi. Suomalaisten ruokatottumukset ovatkin vääristyneet lihaa ylikorostavaksi. Lihansyönnin vähentämistä suositellaan sekä ympäristön että terveyden kannalta. Kaikki lihantuotanto on monenkertaisesti ympäristöä kuluttavampaa kuin kasvisten tuotanto.>> Lue lisää

Ekovinkki 28/2012

Sähkölaitteet suojaan ukkosilta!

Mitä enemmän elektroniikkaa sähkölaite sisältää, sitä herkempi se on ukkosen aiheuttamille ylijännitteille. Nykytekniikka on aiempaa paljon herkempi ylijännitteitä kohtaan, ja vaikka ukkostiheys ei ole oleellisesti kasvanut, ovat ukkosen aiheuttamat vauriot yleistyneet viime vuosina. >> Lue lisää

Ekovinkki 27/2012

Lähde kalaan!

Kesälomakausi on jo täydessä vauhdissa - mikä olisikaan parempi tapa viettää kesälomaa kuin nauttia auringosta, istuen rantakivillä varpaat vedessä ja hankkia samalla ravintoa koko perheelle? Lähde siis lähivesille kalaan ja hanki terveellistä, edullista ja ekologista lähiruokaa. >>Lue lisää

Ekovinkki 26/2012

Hyppää satulaan

Suomen kesä on lyhyt mutta sitäkin ihmeellisempi, joten on turhaa lähteä merta edemmäksi lomailemaan. Maamme on täynnä kauniita paikkoja, piilotettuja ihmeitä ja upeita nähtävyyksiä. Usein paras keino niiden tutkailemiseen on retki pyörän kanssa. >> Lue lisää

Ekovinkki 25/2012

Saunareissulle ryytimaan kautta

Moni kasvi on hyötykäyttöä ajatellen parhaimmillaan alkukesästä. Varret ja lehdet ovat meheviä ja täynnä elinvoimaa. Omalta pihalta ja metsästä saa saunaillan tykötarpeet helposti. Koivuista vihtaa eli vastaa terästetään männynoksalla tai mustikanvarvulla. Mustaherukkapensaastakin voi taitella oksan tai pari antamaan hyvää tuoksua. Jos persiljassa riittää vartta, sen voi ottaa mukaan vihtaan aineenvaihduntaa vilkastuttamaan.  Koivun oksista voi nipsaista jalkakylpyyn pari lehteä ja lisätä vielä voikukan, poimulehden, nokkosen ja maahumalan lehtiä. Raparperipenkistä löytyy luonnonmukainen pefletti lauteille selluliittia syömään.  >> Lue lisää

Ekovinkki 24/2012

Sopivasti sottainen

Viime aikoina on taas uutisoitu runsaasti astman ja allergioiden lisääntymisestä. Entistä vahvemmin on esille nostettu liiankin hygieeninen elinympäristömme. Puhtaus on toki puoliruokaa, mutta bakteereista suuri osa on ihmisen terveydelle suorastaan välttämättömiä.   >> Lue lisää

Ekovinkki 23/2012

Lämpenee, lämpenee

Kesähelteillä sisätiloihin saattaa tulla tukalat oltavat. Monena kesänä ovat viilennyslaitteet tehneet kauppansa ja samalla kasvattaneet oman osansa kotitalouksien sähkönkulutusta.  >>Lue lisää

Ekovinkki 22/2012

Tiedätkö, mikä on pieni mutta vaarallinen?

Totta, punkki on sellainen.  Myös tielle tai uimarannalle rikotut lasinsirut aiheuttavat vaaran eläinten tassuille ja lasten paljaille kesävarpaille. Mutta tällä kertaa ekovinkin aiheena ovat vaaralliset jätteet.>> Lue lisää

Ekovinkki 21/2012

Rantaan ajautuneen ruokojätteen voi polttamisen sijaan käyttää puutarhassa

Mökkiläisille ja meren rannalla asuville rantaan kasautuva ruokomassa on jokakeväinen murhe. Moni hankkiutuu ruokomassasta eroon polttamalla. Vaikka polttaminen onkin taajama-alueen ulkopuolella yleensä sallittua, se ei ole suositeltava hävitysmuoto ruokojätteelle. Keväällä, jolloin olisi muuten paras aika polttamiselle, on poltettava aines usein kosteaa ja polttamisesta aiheutuvat päästöt suuria. Taajamissa risujen ja kasvinjätteiden polttaminen onkin käytännössä aina kiellettyä savu- ja terveyshaittojen vuoksi.>> Lue lisää

Ekovinkki 20/2012

Pesuvedet puhtaiksi ja huussista ravinteet hyötykäyttöön                          

Mökeillä ja haja-asutusalueiden omakotitaloissa jätevesiasiat mietityttävät monia eikä ihme, sillä ratkaisuvaihtoehtojakin on monia. Taloudellisuuden ja ympäristöystävällisyyden vinkkelistä pesuvesien erilliskäsittely yhdistettynä kuivakäymälään on hyvä valinta. Pesuvedet voidaan puhdistaa sakokaivo- ja maaperäkäsittelyllä tai harmaavesisuodattimella.  Jos kyseessä on vähäisten vesien kiinteistö, pelkkä kivipesä riittää ennen pesuvesien maahan johtamista. Vähäisiksi vesiksi katsotaan kantovesi ja tilapäinen kylmävesijohto. >> Lue lisää

Ekovinkki 19/2012

Kata reilu aamiainen ja herää reilumpaan maailmaan

Suomalaiset nauttivat aamusta alkaen tuotteita, joiden alkuperä on kehitysmaassa: kahvia, teetä, kaakaota, hedelmiä, mehua, mysliä… Herää reilumpaan maailmaan -kampanjaviikolla 7.-13.5. muistutetaan, että hyvä aamiainen on hyvä kaikille, lähellä ja kaukana.  >> Lue lisää

Ekovinkki 18/2012

Iloa ja hyötyä pyöräilystä!

Nyt kesän kynnyksellä on viimeistään aika hylätä autossa kököttäminen ja siirtyä viilettämään polkupyörällä. Pyöräily on multitaskingia parhaimmillaan: samalla hoidat matkanteon, ylläpidät terveyttä ja huolehdit ympäristöstä. Jos vielä tarkkailee samalla ympäröivän maailman menoa ja kuuntelee musiikkia, pyöräily on hauskaa jo sellaisenaan, vailla sen tarkempaa määränpäätä. >> Lue lisää

Ekovinkki 17/2012

Parvekelaatikko ja perunamaa - innoitusta aloittelevalle puutarhurille

Unelmoitko koko pitkän talven mullan tuoksusta ja itse kasvatetusta salaatista aamiaisleivällä? Hyvä. Nyt on aika toteuttaa nämä unelmat. >> Lue lisää

Ekovinkki 16/2012

Liikuttava kulkuväline työpaikoille

Usean istumatyöläisen työpäivään kuuluu palavereja, jotka järjestetään oman työpaikan ulkopuolella. Tällöin kukin ahtautuu omaan autoonsa ja antautuu liikenteen vietäväksi. Käytännössä töissä istutaan koko päivä: Työmatkat autossa, töissä koneen ääressä, palaverimatkat ja palaverissa. Ehkä vielä syömäänkin mennään autolla. >> Lue lisää

Ekovinkki 15/2012

Kompostitohtori, apua!

Mistä tietää onko kompostimulta valmista käytettäväksi puutarhassa? Miten jälkikompostointi hoidetaan? Miksi kompostiin tulee muurahaisia? Keväällä puutarhatyöt houkuttavat herättämään unohtuneen kompostorin käyntiin tai hankkimaan upouuden. Vaikka kompostointi on yhtä helppoa kuin polkupyörällä ajo, niin uuden opettelu vaatii kuitenkin aina omat niksinsä. 
>> Lue lisää                 

Ekovinkki 14/2012

Älä heitä ruokaa roskiin!

Suomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin 20–30 kiloa vuodessa. Eniten pois heitetään vihanneksia, kotiruokaa, maitotuotteita, leipää ja muita viljatuotteita sekä hedelmiä ja marjoja. Poisheiton suurimpia syitä ovat ruuan pilaantuminen, päiväyksen vanhentuminen, lautastähteeksi jääminen ja liian suurien ruokamäärien valmistaminen. Miten hukkaruoan määrä saataisiin pienemmäksi? Ehdotan ratkaisuksi perinteisiä keinoja eli ruokaostosten järkeistämistä, ruokien pakastamista ja tähdekokkailua. >> Lue lisää

Ekovinkki 13/2012

Sammutetaan valot ilmaston puolesta

Earth Hour järjestetään tänä vuonna maaliskuun viimeisenä päivänä, lauantaina 31.3. ja valot sammutetaan klo 20.30-21.30 väliseksi ajaksi. Tarkoituksena on osoittaa huoli ilmaston puolesta ja ryhtyä käytännön tekoihin ilmaston hyväksi. >> Lue lisää

Ekovinkki 12/2012

Piilovettä kuljetetaan kaukaa ulkomailta Suomeen

Tiesitkö, että vedellä on oma vuosipäivä? Yhdistyneet kansakunnat ovat juhlistaneet maaliskuun 22. päivän Maailman vesipäiväksi, jota vietetään tänä vuonna 19. kertaa maailmanlaajuisesti. Vesipäivän teema liittyy tänä vuonna ruoan tuottamiseen ja vesivarojen riittämiseen. Miksi päivää juhlistetaan myös Suomessa, sinisen kullan maassa, jossa vettä on yllin kyllin ruoan tuottamiseen? Siksi, koska maailman vesipula koskettaa myös meitä suomalaisia epäsuorasti. Suomalaiset käyttävät usein kuivuudesta kärsivien alueiden vettä ostaessaan erilaisia tuotteita vaatteista hedelmiin. >> Lue lisää

Ekovinkki 11/2012

Ekopaasto jatkuu, vähennä kulutustasi!

Kevättalvi on parhaimmillaan. Miksi haaskaisit sen shoppailuun sisätiloissa? Jätä houkutukset sikseen ja riennä ulos tarkkailemaan lumen sulamista ja kevään etenemistä. Voit ottaa eväät mukaan, mikäpä maistuisi paremmalta kuin termospullosta kaadettu kahvi kannon tai kiven päällä istuskellessa. >> Lue lisää

Ekovinkki 10/2012

Kevättalven pyöräpuuhia

Sydäntalven paukkupakkasilla se meinaa aina unohtua, mutta kevät tulee – tänäkin vuonna. Innokkaimmille edes sydäntalvi ei ole esteenä pyöräilylle, mutta ymmärrettävästi monet meistä laittavat rakkaan ystävänsä ansaitulle talvilevolle muutamaksi kuukaudeksi. Ja koska tiet ovat yleensä sulat nopeammin kuin uskallamme toivoakaan, on hyvä varautua pyörän keväthuoltoon jo silloin, kun jono liikkeissä ei vielä yllä kadulle asti. >> Lue lisää

Ekovinkki 9/2012

Ekopaastolla kohti pääsiäistä

Keväisen ekopaaston viettäjä voi aloittaa henkilökohtaisen ympäristökuormituksen karsimisen vaikka kaikkein turhimmasta tuhlauksesta. Suomalaiset heittävät ruokaa roskiin keskimäärin 23 kiloa vuodessa. Tämä on yli kymmenen prosenttia kaikesta ostetusta ruuasta. Ja tämä siis kotona - lisäksi ruokaa päätyy jätteeksi myös kaupassa, kuljetusten ja varastoinnin aikana sekä tuotannossa. >> Lue lisää

Ekovinkki 8/2012

Kokeile ekopaastoa 40 päivän ajan

Elämäntapa- ja kulutusvalinnoilla on suuri merkitys aiheuttamiimme kasvihuonekaasupäästöihin, mutta miten päästöjä voi oikeasti pienentää? Ekopaasto kannustaa kokeilemaan, miten oma arki sujuisi elämäntapoja tarkistamalla. Kokeilemalla voit löytää myös pysyviä keinoja ilmastopainon keventämiseen. >> Lue lisää

Ekovinkki 7/2012

Saako pumpusta lämpöä pakkasella?

Pakkasten puraistessa varpaiden, sormien ja nenänpäiden lisäksi koville joutuvat myös lämmitysjärjestelmät. Sähkökulujen kurissa pitämiseksi ja energiatehokkuutta kasvattamaan suunniteltu ilmalämpöpumppu vaatii myös oman huomionsa. Jotta ilmalämpöpumpuista saisi irti parhaan mahdollisen hyödyn, niitä on huollettava säännöllisesti. Suodatin tulee putsata säännöllisesti ympäri vuoden. Lisäksi talvella kannattaa seurata, ettei ulkoyksikön ympärille kerry liikaa lunta ja jäätä hyötysuhdetta pienentämään. >> Lue lisää

Ekovinkki 6/2012

Tavoitteena akustinen tyytyväisyys

Jokainen kokee melun omalla tavallaan. Toiset ovat sille herkempiä, toiset tottuvat siihen. Molemmissa tapauksissa melu huonontaa terveyttä. Paitsi että kuulo voi huonontua, voi myös verenpaine nousta, stressi lisääntyä, jopa sepelvaltimotaudin riski kasvaa. Melu vaikuttaa myös unen laatuun. >> Lue lisää

Ekovinkki 5/2012

Lähde lähteelle

Hiihtolomalla on aikaa retkeillä. Mukaan kannattaa ottaa pullo tai pari ja retkikohteeksi joku lähiseudun lähteistä. Lähteet ovat osa yhä harvenevaa pienvesistöverkostoamme, jonka hupenemiseen ollaan onneksi herätty. Myös Luonnonsuojeluliitto on nostanut tämän vuoden teemaksi vesiensuojelun. Teemavuoden tavoitteena on vesiluonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalveluiden turvaaminen sekä vesistöpäästöjen vähentäminen. >> Lue lisää

Ekovinkki 4/2012

Pyörällä pääsee pakkasessakin

Pyöräilyä – tuota näppärää arkiliikkumisen muotoa – ei suinkaan tarvitse unohtaa, vaikka talviset kelit ovat saapuneet myös lounaiseen Suomeen. Pieni pakkanen tai lumi ja jää eivät estä pyörällä liikkumista taajamien pyöräteillä, kun varusteet ja oma asenne ovat kunnossa. 
>> Lue lisää

Ekovinkki 3/2012

Älä lämmitä harakoita

Vaikka kuluva talvi ei lämpötilojensa puolesta ole suuresti kuormittanut talojen lämmitysjärjestelmiä, saattaa kylmempää olla vielä tulossa. Lienee hyvä palauttaa mieleen, miten alkutalven aikana syntyneet säästöt lämmityskustannuksissa säilyvät yli lämmityskauden. >> Lue lisää

Ekovinkki 2/2012

Millainen on sinun ruokakuormasi?

Pysähdy miettimään, mistä syömäsi ruoka tulee ja miten se on kasvatettu sekä käsitelty. Kotitalouksien kulutuksesta ravinto aiheuttaa noin neljänneksen kasvihuonekaasupäästöistä. Ilmaston kannalta ei siis ole yhdentekevää, mitä ja miten syömme. Myös ruokajätteen määrään tulisi kiinnittää huomiota. >> Lue lisää

Ekovinkki 1/2012

Uudenvuodenlupaus: turha roina pois nurkista!

Joulun jälkeen vaivaa herkästi ähky niin ihmisiä kuin ihmisten kotejakin. Jälkimmäinen seuraa lähes väistämättä joulupukin vierailusta, sillä harvempi meistä on kuullut jonkun valittavan kotinsa liiallisista säilytystiloista. Mitä tehdä kaikelle sille vanhalle viihde-elektroniikalle, jonka aattoillan vieras ystävällisesti päivitti viimeisimpien mallien mukaiseksi? Entä kirjat, astiat ja koriste-esineet, kun entisetkään eivät mahdu hyllyyn? >> Lue lisää

Ekovinkki 52/2011

Vinkkejä vihreään vuodenvaihteeseen

Uudenvuoden juhlinta ei ole ollut vuoden juhlista kaikkein eniten ympäristöä rasittavia. Suurimmat ongelmat roskaantumisen ohella lienevät rakettien räiskyttelyssä. Itse asiassa roskaantumisen suurin syy taitaa olla juuri ilotulitteissa, sillä tienpenkat kukkivat raketinperkeitä vielä seuraavana suvenakin. Ruudin ohella ilotulitteet sisältävät myös raskasmetalleja ja muita kemikaaleja. Paukuttelun hetkellä ilman pienhiukkaspitoisuudet nousevat huikeasti. >> Lue lisää

Ekovinkki 51/2011

Helpota kylmälaitteiden työtä joulunaikaan

Kun teet ostoslistaa jouluruokia varten, mieti tarvitsetko todella niin paljon ruokaa kuin listassa lukee? Joulunpyhäpäiviä on vain kolme, joten ruokaa ei tarvita kassikaupalla. Jos aiot syöttää koko suvun ja ruokaa on runsaasti, jääkaappi saattaa käydä ahtaaksi. Säilytä ainakin juomat mahdollisuuksien mukaan ulkovarastossa tai parvekkeella kylmälaatikossa, mikäli lämpötila on noin viisi astetta. >> Lue lisää

Ekovinkki 50/2011

Paketointia mielikuvituksella vai ilman?

Vieläkö joululahjat odottavat paketoimistaan? Älä suotta osta lahjapaperia rullakaupalla, paljon ekologisimpiakin keinoja löytyy. Usein lahjapaperi on esillä vain minuutin ajan, kunnes se heitetään pois. Tavallista lahjapaperia ei saa edes laittaa paperinkeräykseen suuren painovärimäärän takia, vaan se kuuluu polttokelpoisen jätteen astiaan. >> Lue lisää

Ekovinkki 49/2011

Tee ekologisempi joulusiivous

Jos tapoihisi kuuluu puunata koti kiiltäväksi jouluun, niin tee se tänä jouluna hieman ekologisemmin. Yleensäkin kodin siivouksessa kannattaa suosia ympäristöystävällisiä pesuaineita sekä siivota riittävän usein. Älä anna lian pinttyä, niin et tarvitse voimakkaita kemikaaleja. Kemikaalit kuormittavat ympäristöä ja päätyvät Itämereen lisäten vesieliöiden kemikaalikuormitusta ja rehevöitymistä. >> Lue lisää

Ekovinkki 48/2011

Pukinkontin valmiustilat

Kodin elektroniikkalaitteet ovat suosittuja joululahjoja. Ennen kauppaan menoa pohdi kuitenkin hetki, onko uusi laite todella tarpeellinen ja onko sille käyttöä pidemmän aikaa vai voisiko laitteen lainata kaverilta. Viihdelaitteet on hyvä valita omien käyttötottumusten mukaan. Kaikki mahdolliset lisätoiminnot eivät ole välttämättömiä ja lisäävät usein paitsi hintaa niin myös sähkönkulutusta. >> Lue lisää

Ekovinkki 47/2011

Joulunaika - ekokatastrofi vai mahdollisuus eettisiin ostoksiin?

Taas on se aika vuodesta käsillä, jolloin kuluttamisella ei tunnu olevan rajaa. Lahjavuoret, ja viimeistään lahjapaperivuoret, käyvät ahdistamaan ja kaupoissa kiertäessä iskee paniikki jo pelkästään jonoja katsellessa. Kuulostaako tutulta? Ei hätää, sillä jouluun liittyy kulutusjuhlan lisäksi myös eettisen ja ekologisen herättelyn mahdollisuuksia. >> Lue lisää

Ekovinkki 46/2011

Syö särkeä, se kasvattaa järkeä

Särjen syönti on myös ekoteko. Vajaasti hyödynnettyjen kalojen eli ns. roskakalojen käytöllä ravinnoksi on vesiensuojelullisia hyötyjä. Tuhansien järvien maassa ja Saaristomeren rannalla asustavat suomalaiset syövät ulkomailla edestakaisin rahdattua kalaa. Norjassa kasvatettu kala käy Aasiassa fileoitavana. Syömällä esimerkiksi särkikaloja, kuten lahnaa ja särkeä, tietää syövänsä ekologista lähiruokaa. Särkikaloihin ei kerry ympäristömyrkkyjä kuten isoihin petokaloihin. >> Lue lisää

Ekovinkki 45/2011

Öljykattila kuntoon

Kun ulkolämpötila laskee niin alas, että sisätilatkin alkavat jäähtyä on hyvä aika tarkistaa öljylämmityslaitteiston kunto tulevaa lämmityskautta varten. Öljypolttimen huolto varmistaa puhtaamman palamistuloksen ja säästää öljyä. Laitteiden huolto myös pidentää niiden käyttöikää. >> Lue lisää

Ekovinkki 44/2011

Autoilija, varaudu talveen ajoissa!

Käytä auton moottorin lisälämmitintä, kun lämpötila laskee viiden plusasteen tietämille. Puolen tunnin lämmitysaika on riittävä, kun lämpötila on +5 asteen  –5 asteen  välillä. Kun pakkanen kiristyy – 10 asteeseen, pidennä lämmitysaika tuntiin. Kovillakin pakkasilla kaksi tuntia on sopiva aika. Käytä tarvittaessa sisätilan lämmitintä. Se lisää ajoturvallisuutta, koska lähtiessä ikkunat ovat sulat. >> Lue lisää

Ekovinkki 43/2011

Reilun kaupan viikko on täällä – vie reiluus työpaikalle!

Tällä viikolla vietetään Reilun kaupan viikkoa. Reilun kaupan viikko on hyvä aika miettiä työpaikan kahvihuoneessa nautitun kahvin alkuperää ja siihen liittyviä ympäristöasioita. Reilun kaupan kahvi sopii hyvin työpaikalle, onhan Reilu kauppa myös kehitysmaiden kahvinviljelijöille väylä elättää itsensä omalla työllään.>> Lue lisää

Ekovinkki 42/2011

Pikavinkkejä energiansäästöön

Alenna huonelämpötilaa!  Jo yhden asteen lämmönlasku vähentää lämmityskustannuksia 5 %. Useimmille +21 C˚ on riittävä sisälämpötila. Tuuleta nopeasti ristivedolla. Osta energiatehokkaita laitteita! Tutustu energiamerkkeihin ja osta vähän kuluttavia kodinkoneita. Käytä energiaa ja vettä säästäviä ohjelmia ja ominaisuuksia. >> Lue lisää

Ekovinkki 41/2011

Sähkölaitteiden hoito ja kunnossapito

Kaikkia sähkölaitteita pitää koosta riippumatta muistaa huoltaa sekä tarkistaa niiden toiminta aika ajoin. Vaikka olisit hankkinut vähän sähköä käyttäviä kodinkoneita, ne tuhlaavat sähköä puhdistamattomina ja väärin sijoitettuna. Koneita ostaessasi varmista myös, että saat kunnollisen ja ymmärrettävän käyttö- ja hoito-ohjeen. >> Lue lisää

Ekovinkki 40/2011

Pientalon syystyöt lämmityskautta odotellessa

Ilmojen viiletessä on syytä valmistella talo talven varalle. Viimeistään nyt pitää tilata öljypolttimen huolto sekä varmistaa, että piippu on nuohottu ja tulisijat puhtaita. Puilla lämmittäjän on hyvä tarkistaa puuvarastojen ilmankierto ja kosteuden ehkäisy. Paras lämmitystulos saadaan vain kuivalla puulla. >> Lue lisää

Ekovinkki 39/2011

Laske rohkeasti ympäristöjalanjälkesi

Päivän sanoja ympäristönsuojelussa ovat hiilijalanjälki ja vesijalanjälki. Valtioiden välisiä vertailuja kulutuksen vaikutuksista luonnonvarojen riittävyyteen, ilmastonmuutokseen ja vesivarojen riittävyyteen on useita, ja viime aikoina myös yksityisille kansalaisille on tarjottu mahdollisuuksia arvioida jalanjälkeään. Testit ovat helposti ja nopeasti kenen tahansa suoritettavissa. >> Lue lisää

Ekovinkki 38/2011

Mökkirannan vesiensuojelu

Arkipäivän valintojen merkitys vesiensuojeluun on hyvä tunnistaa, jotta voimme toimia vesiensuojelua edistäen. Esimerkiksi, miten voimme itse vaikuttaa vesiensuojeluun vaikka rantamökillä häärätessämme?  >> Lue lisää

Ekovinkki 37/2011

Etätyötä tekemässä - Risti-istuntaa, hiljaisuutta tai kahvilakulttuuria

Etätyön tekemisen tapoja on yhtä monta kuin sen tekijää. Toiselle sopii lootus-asento sohvalla radion soittaessa uusimpia hittejä, kun taas toinen keskittyy parhaiten kodin työpisteessä täydessä hiljaisuudessa. Etätyötä voidaan tehdä niin kahviloissa, kirjastoissa kuin muissakin julkisissa paikoissa. Syyt etätyön tekemiseen ovat myös moninaiset. >> Lue lisää

Ekovinkki 36/2011

Hyvästit hehkulampuille

Syyskuun alusta 60-wattiset hehkulamput antavat tilaa energiatehokkaammille lampputyypeille.  Kaupat saavat myydä vanhat varastot loppuun, mutta 60 watin hehkulamppujen valmistus ja maahantuonti EU-alueella päättyy. >> Lue lisää

Ekovinkki 35/2011

Polkupyörän selässä suloiseen syksyyn

Kesälomien loppumisen ei tarvitse tarkoittaa retkeilyn loppumista. Päinvastoin, syksy on varsinkin pyöräilyn kultakautta, sillä kelit ovat tuolloin mitä parhaimmat reippaallekin polkemisen tahdille. Etenkin täällä eteläisessä Suomessa tiet ovat sulat ja hyväkuntoiset hyvin pitkälle syksyyn, ja palveluja niitä tarvitseville on vilkkaimman sesongin jo hiivuttua yleensä tarjolla alennettuun hintaan.>> Lue lisää

Ekovinkki 34/2011

Uuden kodin hankinnat pilkkahintaan

Muutto takana ja tyhjä koti edessä?  Eikä täydempää näytä (aina) olevan kukkarossakaan. Eipä hätää. Niin sisustukseen, kodin pikkutavaroiden hankkimiseen kuin vaatekaapin täyttämiseenkin löytyy vaihtoehtoja. Kaiken ei suinkaan tarvitse aina olla uutta. >> Lue lisää

Ekovinkki 33/2011

Tervetuloa mökkivieraat ja hyödylliset tuliaiset

Edessä on loppukesän rentouttava viikonloppu ystävien mökillä. Mieti veisitkö tällä kertaa tuliaisiksi perinteisen kahvipaketin tai kynttilälyhdyn sijaan jotakin omaperäisempää. Koska mökkien säilytystilat ovat rajalliset, kannattaa kipot ja kupit jättää ostamatta, vaikka ne kauniita olisivatkin. Sen sijaan kaikki syötävä ja juotava on yleensä tervetullutta.  >> Lue lisää

Ekovinkki 32/2011

Ei turhia roskia vesille

Roskaantumista on veneillessä mahdollista vähentää monin keinoin. Ota kauppaan mukaan oma ostoskassi ja jätä kaupan hyllylle ylipakatut tuotteet. Elintarvikkeet voi pakata jo kotona pestäviin muovirasioihin, jolloin saariston jätepisteisiin jää mahdollisimman vähän jätettä. Pinottavat säilytysrasiat säästävät tilaa. >> Lue lisää

Ekovinkki 31/2011

Suosi lomareissulla Joutsenmerkittyjä hotelleja ja ravintoloita

Kestävät kulutustottumukset on hyvä pitää mielessä kesälomamatkaa suunnitellessa. Lähilomailun lisäksi kannattaakin suosia ympäristön kannalta parempia yöpymis- ja ravintolapalveluja. Usealle jo tuttu Joutsenmerkki eli pohjoismainen ympäristömerkki opastaa hotelli- ja ravintolavalinnoissa. Merkki myönnetään hotelleille ja ravintoloille, jotka täyttävät tiukat ympäristövaatimukset. >> Lue lisää

Ekovinkki 30/2011

Puhtaat matot ja puhdas omatunto

Monen suomalaisen kesämuistoihin kuuluu matonpesu luonnonvedessä mattolaiturilla. Tiedättehän sen kesäpäivän, kun äidit hankaavat juuriharjalla mäntysuopaa mattoihin ja päivettyneet lapset kirmaavat läheisellä niityllä kukkien ja perhosten keskellä. Itsekin muistan, kuinka minua lapsena uitettiin mattolaiturilta äidin kuuratessa mattoja. Köysi vain vyötärön ympärille ja isä köyden päähän uittajaksi varmistamaan ettei virtaava joki vie lasta mennessään. Enpä silloin tullut ajatelleeksi, että äitini kovaa vauhtia likasi lähijokemme vettä matonpesuaineillaan.>> Lue lisää

Ekovinkki 29/2011

Vähennä veneen pohjan maalausta

Veneiden pohjissa käytettävien antifoulingvalmisteiden tai kansanomaisemmin myrkkymaalien myyntiä ja markkinointia on rajoitettu Suomessa viime vuosina niiden ympäristölle ja terveydelle aiheutuvien haittavaikutusten vuoksi.>> Lue lisää

Ekovinkki 28/2011

Kunnioita saaristoluontoa

Suomen jokamiehen oikeudet antavat meille laajat vesistöjen virkistyskäyttömahdollisuudet, saamme veneillä, uida ja retkeillä melko vapaasti. Retki- ja luonnonsatamien käyttö edellyttää ehdotonta luonnon kunnioittamista. Periaatteena on, että seuraava rantautuja löytää yhtä siistin ja miellyttävän paikan kuin, mistä itse sait nauttia. Liiku ja oleskele luonnossa jälkiä jättämättä, roskaamatta, meluamatta ja eläimiä häiritsemättä.>> Lue lisää

Ekovinkki 27/2011

Sähkön säästöä lomalla ja kesähelteellä

Kun loma alkaa ja lähdet pois kotoa, laita kotisi lepotilaan. Yksinkertaisilla toimilla vähennät sähkönkulutusta ja lisäät paloturvallisuutta. >> Lue lisää

Ekovinkki 26/2011

Sohvasurffaajat tuovat maailman luoksesi

Miksi lähtisin lomalla pois kotoani, kun voin kutsua maailman luokseni? Erityisesti kesäaikaan on liikkeellä paljon matkailijoita, jotka ovat vailla yöpaikkaa. Couchsurfing.org –sivuston ansiosta olen päässyt näkemään marraskuisen Turun quebeqiläisen näkökulmasta, kuullut mitä uskomattomampia tarinoita matkojen varrelta, nautiskellut japanilaisesta musiikista, opetellut venäjän aakkosia, katsellut belgialaista jonglöörausta aamukahvin ohessa ja käynyt pitkiä keskusteluja maailman menosta viinilasin ääressä. >> Lue lisää

Ekovinkki 25/2011

Tönkkösuolattu tukka ja muita kesän kaunistuksia

Suomalainen kärsii ohuesta, maantien värisestä ja lätteästä tukanlaadusta. Näin ainakin väitetään. Ja moni on sen omakohtaisesti kokenut. Apua haetaan kampaajan pullopatteristosta, usein kukkaroa kirpaisevalla tavalla. Mikä onnettominta, kukkaron lisäksi kemikaalien kirpaisun voivat tuntea myös ne monet vesistöjen otukset, jotka kemikaalikoktailin lopulta saavat niskaansa. >> Lue lisää

Ekovinkki 24/2011

Matkakuumeen ja vihreän omantunnon yhteensovittamisen ongelma

Lomia pukkaa ja menomono vipattaa? Lähimatkailu on tietysti ekologista, mutta entä jos ulkomaat vetävät kuitenkin enemmän puoleensa? Eipä masennuta vielä, kyllä Suomen rajojen ulkopuolellekin voi matkustaa vain vähän ympäristöä rasittaen. >> Lue lisää

Ekovinkki 23/2011

Kuivakäymälällä ravinteet talteen

Kuivakäymälät ovat kehittyneet hurjasti vuosien varrella. Nykyaikaisen kuivakäymälän hyviä puolia ovat edulliset perustamis- ja käyttökustannukset, vedensäästö, toimintavarmuus, ravinteiden talteenotto ja vesiensuojelunäkökohdat. Uusi hajajätevesiasetus on myös omiaan kannustamaan ihmisiä miettimään, josko kuivakäymälä olisi heille sopiva ratkaisu.  >> Lue lisää

Ekovinkki 22/2011

Villivihanneksia lautaselle

Omalta pihalta, pellon pientareelta, metsän laidalta ja metsän siimeksestä löytyy villivihannesten ilmainen ja monipuolinen vihannestiski. Villivihannekset ovat kasveja tai kasvin tiettyjä osia, joita ihminen voi käyttää ravinnoksi. Luonnosta löytyy raaka-aineita monenmoisiin ruokiin ja juomiin: kerää vuohenputkea keittoon, koivunlehteä teeaineeksi, nokkosta räiskäleisiin ja voikukanlehtiä salaattiin! >> Lue lisää

Ekovinkki 21/2011

Onnittele Reilusti kukilla!

Kevään juhlat lähestyvät! Mukava tapa muistaa kevään ylioppilaita ja muita valmistuvia on kukkakimppu, jonka hankkimisessa on helppo ottaa huomioon vastuullisuus ja ekologisuus.  
>> Lue lisää

Ekovinkki 20/2011

Pihatöitä pihan ehdoilla

Suomessa on noin miljoona omakotitaloa ja puolisen miljoonaa vapaa-ajan asuntoa. Lisäksi meillä on koko joukko siirtolapuutarhoja ja pihojen ympäröimiä pieniä taloyhtiöitä – melkoinen määrä pihatöitä siis. Ja melko monta tapaa hoitaa ne.  >> Lue lisää

Ekovinkki 19/2011

Kannusta työ- ja koulukavereita pyöräilemään!

Suurin osa suomalaisista kulkee työmatkansa autolla. Näin kevään tullen aamu- ja iltapäiväruuhkat kannattaa kuitenkin välttää pyöräillen tai rattoisasti kävellen ja kevään ensilämpimistä nauttien. Pyöräily ja kävely ovat myös ympäristön ja oman terveyden kannalta parhaimmat vaihtoehdot työmatkaliikkumiseen. >> Lue lisää

Ekovinkki 18/2011

Mökin jätevedet kuntoon!

Kevätauringon paistaessa ja mökkikauden alkaessa on taas syytä kiinnittää huomiota mökin vesihuoltoon. Mökkirannan, oman kaivon ja lähiympäristön hygieenistä tilaa voi jokainen parantaa omilla toimillaan.>> Lue lisää

Ekovinkki 17/2011

Reilua ja hauskaa vappua

Vappu on iloinen kevään juhla, jolloin voi jo juhlistaa pitkän ja pimeän talven jäämistä taakse. Vietitpä juhlaa sitten piknikillä tai vappumarssilla eettisten ja ekologisten asioiden huomioiminen tarjoiluissa on helppoa!  >> Lue lisää

Ekovinkki 16/2011

Taide pyörällä päästään

Työpaikan kahvipöydässä juuri juteltiin auringosta, koirankakoista ja pyöräilystä. Varmoja kevään merkkejä kaikki. Moni oli jo kaivanut fillarinsa naftaliinista ja huoltanut sen kevätkuntoon. Itselläni ainakin katse kiinnittyy yhä useammin ohi rullaaviin värikkäisiin pyöriin vielä talven jäljiltä harmaassa katukuvassa.>> Lue lisää

Ekovinkki 15/2011

Tehtaile elämyksiä – riemu ei vaadi roinaa

Shoppailu on nykyisin harrastus muiden joukossa. Harrastuksen siitä tekee se, että tavaroiden ostamisessa ei monestikaan ole kysymys enää siitä, että oikeasti tarvitsisi kyseistä tavaraa.>>Lue lisää

Ekovinkki 14/2011

Lähiruokaa parvekkeelta

Mitä jos korvaisit tänä kesänä osan parvekekukista hyötykasveilla? Omalta parvekkeelta voi napsia herkkuja ruokapöytään ja rehevä parveke piristää myös ohikulkijoita ja naapureita. >>Lue lisää

Ekovinkki 13/2011

Käytä tuki hyödyksesi ja vaihda uusiutuvaan energiaan

Energia-avustus uusiutuvan energian käyttöönottamiseksi tukee siirtymistä sähkö- tai öljylämmityksestä pääasiassa uusiutuvaa energiaa hyödyntävään päälämmitysjärjestelmään, kuten maalämpö- ja ilma-vesilämpöpumppuihin sekä pelletti- ja muuhun puulämmitykseen. >>Lue lisää

Ekovinkki 12/2011

Talousvesikaivon keväthuolto

Keväällä lumien sulaessa on aika kiinnittää huomiota talousvesikaivon kuntoon. Talvi oli hyvin runsasluminen ja kaivoja ympäröivät nyt paksut lumikerrokset. Jos rakenteet ovat huonossa kunnossa, kevään sulamisvedet saattavat päästä suoraan kaivoon ja heikentää veden laatua. >>Lue lisää

Ekovinkki 11/2011

Sulata pakastin ennen kuin ilmat lämpenee!

Maaliskuussa, kun on vielä pikkupakkasia, käy pakastimen sulattaminen leikiten.  Sulatus kannattaa tehdä kerran pari vuodessa tai viimeistään silloin, kun sisäpinnat ovat kauttaaltaan huurrekerroksen peitossa. Paksu huurrekerros seinämissä lisää energiankulutusta. >>Lue lisää

Ekovinkki 10/2011

Kannatko kaupasta ruokaa roskiin?

Suomalainen heittää roskiin keskimäärin 20-30 kiloa syömäkelpoista ruokaa vuodessa. Se vastaa noin viittä prosenttia kaikesta kotona kulutetusta ruoasta. Eniten roskiin lentää vihanneksia, kotiruokaa ja maitotuotteita. Ruokahävikin vähentäminen on tärkeä ympäristöteko, sillä ruoka aiheuttaa jopa kolmanneksen kotitalouksien ympäristökuormituksesta. >>Lue lisää

Ekovinkki 9/2011

Puilla lämmittäminen on taitolaji

Takassa ja uunissa tulee polttaa vain puuta. Roskat eivät ole kotikäytössä sallittuja polttoaineita. Lämmitys aloitetaan pienellä määrällä puuta. Käytä ensimmäiseen pesälliseen pieniä, noin puolen kilon painoisia ja halkaisijaltaan noin viiden sentin polttopuita. Täytä pesä vain puolilleen.>>Lue lisää

Ekovinkki 8/2011

Vaatekaappi vihreäksi

Vaatteen matka raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksi kaupan hyllylle on pitkä ja se kulkee monen välikäden kautta. Samalla kertyy paljon erilaisia päästöjä, esimerkiksi torjunta-aineiden käytöstä viljelyssä, kuljetuksesta ja kaatopaikalle joutuneista vaatekasoista. Vaateostoksilla voi kuitenkin kiinnittää huomiota seikkoihin, joiden avulla voi pienentää oman vaatekaapin ympäristökuormitusta. >>Lue lisää

Ekovinkki 7/2011

Hiihtolomalla sisähommissa

Miksi mennä ulos pilaamaan hyvä lomameininki palelemalla ja/tai kastumalla. Lomahan on siitä mukavaa aikaa, ettei tarvitse välttämättä vaivautua edes laittamaan aamulla vaatteita päälle, ellei halua. Pyjamassa ja villasukissa tassutellessa (mikäli erehtyy välillä nousemaan sängystä) sujuu hiihtoloma muodikkaasti leppoistamalla.>>Lue lisää

Ekovinkki 6/2011

Kompostori kevätkuntoon

Rankka talvi on rankka kompostorillekin, myös lämpöeristetylle. Valtavaksi kuutioksi jäätynyt kompostimassa ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita kompostoitumisen lopullista päättymistä, kyse on vain vauhdin hidastumisesta. Muutamilla pikkuvinkeillä autat oman kompostorisi entiseen vauhtiin. >>Lue lisää

Ekovinkki 5/2011

Lämmöntarkkailua kotilattioille

Vuodenvaihde toi harmillisia hinnankorotuksia energialaskuihin. Asukas voi vähentää korotuksia myös tarkkailemalla käyttötottumuksiaan ja huolehtimalla lämmityslaitteiden kunnosta ja sopivista lämpötiloista. Nopein tapa pysäyttää lämmitysenergian tuhlaus on tiivistää ikkunat ja ovet, jos se syksyllä jäi tekemättä. Myös tuulikaapin ovi tulee pitää suljettuna kylmillä keleillä. >>Lue lisää

Ekovinkki 4/2011

Suosi kestävää designia

Käytettynä ostettujen tai saatujen huonekalujen, vaatteiden, kenkien yms. käyttäminen on pitkälle kantava ekoteko. Ekologisuuden lisäksi bonuksena tulee se, että vuosikymmenet ajan hammasta vastustanut tavara kestää todennäköisesti tyylikkäänä vielä pitkään. >>Lue lisää

Ekovinkki 3/2011

Ruoanvalmistusta sähköä säästäen

Joulun herkkupöytien jälkeen on aika palata arkeen ja kiinnittää huomiota vaihteeksi ruoanvalmistuksen sähkönkulutukseen. Ensimmäiseksi kannattaa tutkia pakastimen sisältöä ja syödä vanhat ruoat sieltä pois. Vajaantunut pakastin on sitten helppo sulattaa ja järjestää uudelleen. Pakastetut tuotteet voi viedä sulatuksen ajaksi ulos pihalle tai parvekkeelle, jos pakkasta riittää. >>Lue lisää

Ekovinkki 2/2011

Anna aikaasi

Onko sinulla ylimääräistä aikaa, jonka haluaisit käyttää hyödyllisesti? Harrastukseen ei välttämättä tarvita rahaa, vaan voit antaa aikaasi. Monet vapaaehtoisjärjestöt kaipaavat vapaaehtoisia erilaisiin aktiviteetteihin, joissa oman ajan antaminen riittää. >>Lue lisää

Ekovinkki 1/2011

Takka ja ilmalämpöpumppu sähkölämmittäjän apureina

Sähkölämmittäjä voi korvata talven lämmitystehosta jopa puolet polttamalla puuta varaavassa takassa. Jos polttaa kuusi kuutiota ostettu koivuklapia talven aikana, säästää sähkölaskussa yli 300 euroa. Jos puu on ilmaista, säästö on 2–3-kertainen. >>Lue lisää

Ekovinkki 52/2010

Uusi vuosi – vanhat kujeet käyttöön

On tullut eteen se ”sitten kun” -hetki, jolloin on ajatellut tekevänsä monenmoisia lupauksia ja parannuksia omiin tapoihinsa ja tottumuksiinsa. Katse on tulevaisuudessa ja jo pikkuhiljaa pitenevissä päivissä, mutta jospa katsoisi ajassa taaksepäin ja ottaisi vinkkiä sieltä. Ideoisi tekemisiään sen mukaan, mitä lämpömittari ja keli kertovat. >>Lue lisää

Ekovinkki 51/2010 Nro. II

Kattilat täynnä puuroa?

Vanhoissa joululauluissa kuvataan runsasta joulupöytää, josta ruoka ei lopu ja herkkuja on montaa eri sorttia. Tänä vuonna joulu on melko lyhyt, joten ruokiakaan ei tarvitse keittää ja paistaa kovin monen päivän varalle. Ostoskärryjen täyttämisen sijaan käytä heti aikaa suunnitteluun ja vähennä ostostesi määrää pienemmäksi. >>Lue lisää

Ekovinkki 51/1 2010 Nro I

Joulun jätteiden ABC

Rauhallisin joulumieli syntyy ilman roinaa ja krääsää. Jätettä syntyy silti, ja pahimmillaan juhlakauden jätevuori voi lannistaa valmistautumattoman kierrättäjän. Poimi tästä vinkit joulunajan jätteiden oikeaan lajitteluun. >>Lue lisää

Ekovinkki 50/2010 Nro II

Joulurauhaa possuille

Kinkku on ollut tyypillisen suomalaisen joulupöydän pääruoka aina 1950-luvulta alkaen. Joulupöydän keskipisteenä saattaa kinkun sijasta olla myös kasviskinkku.  Vuosittain yhä suurempi joukko ihmisiä siirtyy kasvisvoittoisempaan tai kokonaan kasviksista koostettuun ruokavalioon sekä eettisistä, ekologisista että terveydellisistä syistä.  Joulurauhan voi tarjota omassa ruokapöydässä myös possuille. >>Lue lisää

Ekovinkki 50/2010 Nro I

Joululahjaksi itsetehtyä, kierrätettyä, palveluita, luomua ja reilua

Suomalaiset käyttävät jouluostoksiin tänä vuonna keskimäärin 440 euroa. Ei siis ole ympäristöä tai tuottajia ajatellen yhdentekevää, mitä me itse kukin tällä summalla hankimme. Tee periaatepäätös siitä, että tänä jouluna ei vietetä turhan kulutuksen juhlaa ja että jokainen antamasi joululahja kestää lähemmän tarkastelun myös luonnon ja tuotantotapojen osalta! >>Lue lisää

Ekovinkki 49/2010

Joulurauhaa aloittelijoille sekä vähän edistyneemmille

Moni sanoo vihaavansa jouluhössötystä. Silti kauppakeskukset ovat joulun alla täpösen täynnä kiireisiä jouluostoksilla kävijöitä. Jos ruuhka ja kulutusparatiisien hälinä ahdistavat, voimme mainiosti pysyä pois ruuhkasta ja hälinästä. Joulupöydän herkkujen ja välttämättömien lahjojen hankkimiseen riittää pari harkittua kauppareissua, ja sen jälkeen voimme keskittyä oleelliseen. >>Lue lisää

Ekovinkki 48/2010

Jouluaskartelua kotikonstein

Joulusiivousta tehdessä kannattaa pistää talteen kaikki käyttökelpoinen askartelumateriaali.  Nauhan ja pitsin pätkistä, tapetin, kartongin, paperin tai kankaan palasista, helmistä, hajonneista koruista tai muista roskamateriaaleista saa taiottua kauniita joulukoristeita. >>Lue lisää

Ekovinkki 47/2010

Osta lahjaksi tavaran sijaan palveluja

Monen ongelmana on nykyisin liika tavara. Tursuavatko hyllysi ja komerosi mitä erilaisempaa rompetta ja tilpehööriä? Maksatko isommasta asuinpinta-alasta siksi, että voit säilyttää tavaraa, jota käytät harvoin tai et ehkä koskaan? Useimmat meistä haaveilevat siistimmästä kodista. Tavaramäärän vähentäminen auttaa tämän haaveen toteuttamisessa. Vähemmän on enemmän. >>Lue lisää

Ekovinkki 46/2010

Pikkujoulut Reilun kaupan herkuilla - ja eettisesti kestävillä lahjoilla!

Pikkujouluaika kokoaa joulun alla saman pöydän ympärille työporukat, yhdistykset ja ystäväporukat. Mikä olisikaan parempi pikkujouluyllätys työtoverille kuin tuote, josta myös sen alkutuottaja on saanut Reilun kaupan kriteerien mukaisen korvauksen, ympäristöasioiden huomioimista unohtamatta? >>Lue lisää

Ekovinkki 45/2010

Huonekalukaupoille luontoa säästäen

Tarvetta uusille huonekaluille? Ennen kuin ryntäät eniten sanomalehdestä palstatilaa lunastaneen kalustehallin tarjousten perään, voi olla paikallaan miettiä paria seikkaa. Sisutusliikkeet viettävät nykyään alituista alennuskampanjaa, jonka huumassa on helppo unohtaa tuotteen alkuperä ja odotettavissa oleva käyttöikä. >>Lue lisää

Ekovinkki 44/2010

Älä anna palvelijasi palella

Autojen esilämmityskausi on taas alkanut lämpötilan laskettua alle +5 °C:een. Esilämmityllä autolla ajo säästää moottoria ja polttoainetta ja tuottaa paljon vähemmän epäterveellisiä päästöjä ilmaan verrattuna kylmästartattuun autoon. >>Lue lisää

Ekovinkki 43/2010

Vie Reiluus työpaikalle!

Kahvia ja teetä viljellään kehitysmaissa, ja niiden tuotantoon liittyy usein monenlaisia ongelmia. Reilun kaupan kahvin ja teen ostaja voi luottaa siihen, että jo tuotannossa ympäristöasiat otetaan huomioon, lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty ja tuottajien toimeentuloa tuetaan. >>Lue lisää

Ekovinkki 42/2010

Tee pieni muutos

Pienelläkin muutoksella voi pitkällä tähtäimellä vaikuttaa isoihin asioihin: ympäristöongelmat ja ihmisoikeuksien polkeminen liittyvät moniin niistä tuotteista, joita päivittäin kotona ja työpaikoilla käytämme. Tänä vuonna Reilun kaupan viikolla 25.–31.10. kampanjoidaankin pienten, jokapäiväisten muutosten puolesta. >>Lue lisää

Ekovinkki 41/2010

Ilmasta lämpöä

Energiansäästön toivossa moni omakotiasukas suunnittelee ilmalämpöpumpun hankkimista. Paras hyöty ilmalämpöpumpusta saadaan talossa, jossa on suora sähkölämmitys. Se sopii käytettäväksi myös muiden lämmitysmuotojen yhteydessä. Ilmalämpöpumppu ei kuitenkaan sovellu rakennuksen ainoaksi lämmityslaitteeksi. >>Lue lisää

Ekovinkki 40/2010

Joutsenmerkki ohjannut kestävään kulutukseen jo 20 vuotta

Miten kuluttaa kestävästi ja vastuullisesti? Miten valita kaupan hyllyltä se ympäristöä vähiten kuormittava vaihtoehto? Pohjoismainen ympäristömerkki eli tutummin Joutsenmerkki on jo kahdenkymmenen vuoden ajan opastanut valitsemaan ympäristön kannalta viisaasti. >>Lue lisää

Ekovinkki 39/2010

Hanki ja käytä harkiten viihdelaitteita

Kotitalouksien viihde- ja tietotekniikkalaitteiden sähkönkulutus on noussut viimeisten viidentoista vuoden aikana yli kaksinkertaiseksi, vaikka niiden energiatehokkuus on parantunut. Syynä on laitteiden lukumäärän kasvaminen. Tyypillistä näille laitteilla on myös se, että ne kuluttavat sähköä silloinkin, kun niitä ei käytetä. Laitteiden valmiustilojen kulutus voi olla 5-10 prosenttia kodin sähkönkulutuksesta. >>Lue lisää

Ekovinkki 38/2010

Kimpassa on kivempaa

Maailmanlaajuista Autotonta päivää vietetään jälleen 22.9. Vaikka kyse on vain yhden päivän tapahtumasta, on hyvä miettiä oman autoilun tarpeellisuutta vuoden muinakin päivinä. Yhden päivän radikaalia ratkaisua merkittävämpää on luoda uudenlaista toimintakulttuuria omaan arkeen. >>Lue lisää

Ekovinkki 37/2010

Tee arkiliikunnasta harrastus

Kesä on taas takanapäin, ja ihmiset ovat palanneet arkirutiineihinsa työpaikoille ja kouluihin. Syksy saa monet täyttämään kalenteriaan innokkaasti myös uusilla harrastuksilla. Töistä zumbatunnille kiiruhtamista rauhoittavampaa voi olla arkisten matkojen kulkeminen lihasvoimin.>>Lue lisää

Ekovinkki 36/2010

Nettityökalut opettavat pienentämään kulutusta

Moni haluaisi pienentää sähkölaskuaan sekä ruokakauppaan ja autoiluun kuukausittain uppoavaa rahamäärää. Samalla olisi kiva tehdä ympäristön kannalta hyviä ratkaisuja. Usein tämä kaikki tuntuu kuitenkin liian vaikealta. >>Lue lisää

Ekovinkki 35/2010

Säilö sieniä kuivaamalla

Säilömällä syksyn sienisadosta saa nauttia ympäri vuoden. Sienien yleisiä säilöntätapoja ovat kuivaus, pakastaminen ja suolaus. Ravintoaineet ja maku säilyvät parhaiten kuivatuissa sienissä. Kuivattavat sienet kannattaa kerätä kuivalla säällä. Hyväkuntoiset sienet perataan huolellisesti. Niitä ei huuhdella eikä lioteta. >>Lue lisää

Ekovinkki 34/2010

Yrtit säilöön!

Syksyllä on aika jättää hyvästit ruukuissa ja kasvimailla kesän hellityille yrteille. Eron ei silti tarvitse olla lopullinen, sillä mikäli kaikki yrtit eivät vielä ole päätyneet herkuttelijoiden suihin, on niiden säilömiselle olemassa monenlaisia konsteja. >>Lue lisää

Ekovinkki 33/2010

Tuunaa tuote – tee itse "pesuvesiputsari”

Mökkikauden ollessa yhä käynnissä on syytä kiinnittää huomiota mökkivesien puhdistukseen. Kantovesimökeillä ei ole pakotetta pesuvesien käsittelyyn, kunhan purkupaikka on tarpeeksi kaukana vesistöstä. Jos kuitenkin haluat käsitellä pesuvedet, voi putsarin tehdä itse halvalla. >>Lue lisää

Ekovinkki 32/2010

Autoilija ennakoi ja valmistelee matkansa

Omalla autolla matkailu ei ole ehkä kaikkein ympäristöystävällisin ratkaisu, mutta pienilläkin toimilla autoilun ympäristövaikutuksia voi vähentää. Rengaspaineet kannattaa tarkistaa, sillä polttoaineenkulutus lisääntyy noin 0,3 litraa sadalla kilometrillä, jos rengaspaine on 0,5 baria suosituspainetta pienempi. Kattoteline lisää kulutusta satasella noin litran. >>Lue lisää

Ekovinkki 31/2010

Ruoassa on yllättävän paljon vettä

Luonnonvarojen riittävyydelle ja käytön kestävyydelle on kehitetty useita mittareita. Uusin lienee niin kutsuttu vesijalanjälki, joka mittaa eri tuotteiden ja palvelujen koko tuotanto- ja kulutusketjun aikana suoraan ja epäsuorasti tarvittavaa vesimäärää. >>Lue lisää

Ekovinkki 30/2010

Roina, mökkiläisen riesa

Ainakin kerran kesässä innokkaaseen mökkeilijään iskee siivousvimma. Vastapestyt lattiat kiiltelevät, räsymatot on pesty hohtavan puhtaiksi kunnan matonpesupaikalla ja mäntysaippua tuoksuu. Jos suursiivoukseen orientoitunut lomalainen kuitenkin on erehtynyt aloittamaan urakkansa varastorakennuksesta, on epätoivo usein lähellä. >>Lue lisää

Ekovinkki 29/2010

Mökkituliaisia

Kesällä kaikki mökin omistajat häipyvät ikiomaan kesäparatiisiinsa. Ne, joilla ei omaa tupaa ole, hakeutuvat mieluusti mökillisten tuttaviensa vieraaksi. Mutta ensin tuliaisten ostoon! >>Lue lisää

Ekovinkki 28/2010

Jäitä hattuun asunnon viilennyksessä

Helteiden jatkuessa asunnon sisälämpötilakin alkaa tuntua sietämättömältä. Ennen kuin ryntäät suin päin kauppaan ostamaan jäähdytyslaitetta, harkitse viilennystä perinteisillä keinoilla. Helpoin keino on estää auringon paiste suoraan huoneisiin verhoilla tai kaihtimilla. >>Lue lisää

Ekovinkki 27/2010

Hurmaava huussi

Mökki- ja lomakauden ollessa käynnissä on taas syytä vilkaista pihan perälle ja kiinnittää huomiota mukavuuslaitoksen kuntoon. Hajuttoman kuivakäymälän takaa toimiva tuuletus sekä riittävä kuivikkeen käyttö. >>Lue lisää

Ekovinkki 26/2010

Kuusi syytä lintsata nurmikon leikkaamisessa

Kesäaikaan pientaloaslueilta ja kesämökeiltä kuuluu usein lakkaamaton ruohonleikkurin pärinä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että luonnollisuus on valttia myös pihalla. Hieman pidempi ruoho voi paremmin ja edistää luonnon monimuotoisuutta. >>Lue lisää

Ekovinkki 25/2010

Toisenlaista hortoilua juhannuksena

Vielä ehdit hortoilemaan! Hortoilu tarkoittaa nimittäin myös villivihannesten keräämistä. Paras hortoiluaika on toukokuusta juhannukseen. Kenties tänä juhannuksena voisitkin laittaa seitsemän kukkaa tyynyn sijasta salaattiin ja tarjota sitä puolisokandidaatille. >>Lue lisää

Ekovinkki 24/2010

Reilu juhannus

Keskikesän juhla on pian taas täällä! On aika rentoutua ja nauttia valosta, joka onkin pohjoisen pallonpuoliskon kesäinen etuoikeus. Juhannuksen tarjoiluja pohtiessa on hyvä pysähtyä miettimään mikä on ruokien raaka-aineiden alkuperä ja missä olosuhteissa ne ovat viljelty. >>Lue lisää

Ekovinkki 23/2010

Luonnonmukaisia torjuntamenetelmiä kotipuutarhaan

Puutarhassa viihtyvät monenlaiset perhoset ja ötökät, kiusana saattavat taas olla esimerkiksi kirvat. Leppäkertuista on paljon hyötyä kirvojen hävittämisessä, mutta aina leppäkerttujen ruokahalukaan ei auta. Ei-toivotut tuholaiset saa pidettyä aisoissa luonnonmukaisesti itse valmistetulla torjunta-aineella. >>Lue lisää

Ekovinkki 22/2010

Ilmastoruokaa ostoskoriin

Syötäisiinkö tänään perunaa vai riisiä? Ilmastoystävälliseen ruokavalioon sopii paremmin peruna, jonka viljely on ekologisempaa kuin riisin. Ilmastoystävällistä ruokavaliota on erityisen helppoa toteuttaa kesällä ja syksyllä, kun erilaisia sesonkituotteita on saatavilla monipuolisesti. >>Lue lisää

Ekovinkki 21/2010

Harmaat vedet kirkkaiksi

Suomalaiset ovat todellista kesämökki- ja saunakansaa. Ja kukapa ei haluaisi pulahtaa lämpimänä kesäpäivänä vilvoittavaan ja raikkaaseen mereen tai järveen? Niinpä meidän tulisi muistaa huolehtia vesistöistämme ja yrittää omalta osaltamme edesauttaa niiden tilan kohentumista. >>Lue lisää

Ekovinkki 20/2010

Pyörällä töihin ja kouluun!

Nyt on viimeistään aika hakea polkupyörä varastosta. Pyöräillen taittuvat niin työ-, koulu- kuin harrastusmatkatkin joutuisasti. Taajamissa polkupyörän on todettu olevan nopein kulkuväline alle seitsemän kilometrin matkoilla. Pyöräilystä hyötyvät sekä oma terveys että ympäristö. >>Lue lisää

Ekovinkki 19/2010

Leppoisaa lomaa luonnontilaisella rannalla

Sukupolvi toisensa jälkeen suomalainen on unelmoinut omasta rantapaikasta. Unelmasta onkin seurannut ruuhkaa vesien ääreen, mikä herkästi vähentää luonnontilaisten rantojen määrää. Luonnontilaiseen rantaan kuuluu vesiluontoa suojaava kasvillisuus. >>Lue lisää

Ekovinkki 18/2010

Vähennä jätettä ja lajittele!

Jätteiden määrään voimme vaikuttaa kulutustottumuksilla, sillä mitä ostamme kaupasta kotiin. Yksinkertaisimmillaan se on kestokassin käyttöä ja muovikasseista kieltäytymistä. Voimme myös miettiä, ovatko kaikki ostokset tarpeellisia ja löydämmekö tavaraviidakosta kestäviä ja korjattavia tuotteita. >>Lue lisää

Ekovinkki 17/2010

Vaatteen maailmanympärimatka

Mistä kevättakkisi on kotoisin? Vaatteen matka alkaa jo raaka-aineiden otosta. Materiaalit valmistetaan, kuljetetaan ja käsitellään monin eri tavoin. Ennen suomalaiseen vaatekaappiin päätymistä vaate on voinut olla Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Australiassa, Kiinassa ja Hollannissa. >>Lue lisää

Ekovinkki 16/2010

Kirjoja kannattaa kierrättää

Monilla ihmisillä on tapana ostella kirjoja, joista useimmat luetaan vain kerran. Kaikkia kirjaostoksia ei kannata jättää kirjahyllyä komistamaan, sillä jossain vaiheessa asunnosta kuin asunnosta loppuu tila. Monesti järkevämpi vaihtoehto on laittaa kirjat kiertämään. >>Lue lisää

Ekovinkki 15/2010

Vanhat stereolaitteet voivat olla uusia paremmat

Nykyihminen on tottunut ajattelemaan, että kaikkea elektroniikkaa on uusittava samaa tahtia kuin tietokoneita tai matkapuhelimia. Monella perinteisemmällä elektroniikan alueella uusi ei kuitenkaan aina merkitse parempaa. >>Lue lisää

Ekovinkki 14/2010

Ruokaa ja kasvihuonekaasuja

Yksittäisen ihmisen hiilidioksidipäästöistä ruoka on pronssitilalla heti asumisen ja liikkumisen jälkeen. Ravinto aiheuttaa lähes neljäsosan yksityisen kulutuksen kasvihuonekaasupäästöistä. Keskimäärin suomalainen haaskaa ruokaa roskiin noin 60 kiloa joka vuosi. >>Lue lisää

Ekovinkki 13/2010

Syötävä pääsiäisruoho

Perinteisestä pääsiäiskoristeesta voi olla iloa niin silmälle kuin suullekin. Miksi nähdä idättämisen vaiva tavallisen rairuohon kanssa, kun samalla vaivalla voit saada koristeen, jonka voi heti pyhien jälkeen popsia pois? >>Lue lisää

Ekovinkki 12/2010

Sammuta valot tunniksi lauantai-iltana 27.3.

Earth Hour on WWF:n ilmastokampanja, jossa ihmiset ympäri maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi samaan aikaan. Kampanja haluaa innostaa ihmisiä toimimaan itse maailman tulevaisuuden puolesta ja ilmastokriisin torjumiseksi. >>Lue lisää

Ekovinkki 11/2010

Jätevesiratkaisut kuntoon – ympäristö kiittää!

Valtakunnallisella jätevesiviikolla 22.–28.3. pyritään vauhdittamaan haja-asutusalueiden hyvää jätevesien käsittelyä. Jätevesiratkaisujen tulisi olla kunnossa vuoteen 2014 mennessä. Pelkät saostussäiliöt eivät enää riitä jätevedenkäsittelyksi. >>Lue lisää

Ekovinkki 10/2010

Kevätsiivouksen ympäristöniksit

Kevätaurinko paljastaa liat ja tuhrut sekä innostaa siivoamaan. Ympäristönystävä pyrkii puhdistamaan pinnat säännöllisesti, sillä silloin ei tarvita voimakkaita puhdistusaineita. >>Lue lisää

Ekovinkki 9/2010

Nukkuuko kompostorisi talviunta?

Näin pakkaskauden jälkeen on syytä tarkastaa kompostorin vointi: nouseeko kantta avatessa ilmaan höyrypilvi vai onko tunnelma säiliössä viilentynyt. Mikäli kompostori on päässyt jäätymään, voi sitä yrittää herätellä kuumalla vedellä ja urealla. >>Lue lisää

Ekovinkki 8/2010

Yrttejä ikkunalaudalta

Kaikilla multasormilla ei ole onnea omistaa omaa kasvimaata, eikä aina edes parveketta. Ei syytä huoleen. Jos asunnossa on ikkuna mielellään johonkin muuhun ilmansuuntaan kuin pohjoiseen, pääsee jo hyötykasvien viljelyn alkuun. >>Lue lisää

Ekovinkki 7/2010

Säästä vettä, säästät paljon energiaa

Energian säästäminen on ilmeisesti tunnetuin ja tehokkaimmaksi miellettävä keino välttää turhaa kulutusta ja parantaa ympäristön tilaa. Kaikki ymmärtävät, että yksityisautoilun rajoittaminen, järkevä valaistus, lämmitys ja kodinkoneiden käyttö ovat oikeita tekoja. Suurimmat mahdollisuudet energian säästämiseen löytyvät kuitenkin vedestä. >>Lue lisää

Ekovinkki 6/2010

Ympäristöystävällisesti rinteeseen ja laduille

Suomalaisia on jo pitkään kannustettu huomioimaan ulkomaan matkakohteen valinnassa matkanjärjestäjän tai kohteen mahdolliset ympäristöohjelmat. Hyvä niin, mutta reiluinta olisi tietysti äänestää valinnoillaan ekologisuuden puolesta myös kotimaan matkailussa. >>Lue lisää

Ekovinkki 5/2010

Pannaan pakkanen kotitöihin

Luontoemo tarjoaa meille tänä vuonna kannustimeksi kepin sijasta porkkanaa taistelussamme ilmaston lämpenemistä vastaan. Loskatalvien jälkeen kokemus siitä, millaisia ovat oikeat talvet ja pakkaset saa kenties innokkaammin pinnistelemään kohti pienempää hiilijalanjälkeä. >>Lue lisää

Ekovinkki 4/2010

Rikki mennyt energiansäästölamppu

Moni kuluttaja pohtii energiansäästölamppujen turvallisuutta, sillä energiansäästölamput sisältävät pieniä määriä elohopeaa. Lampun rikkoutuessa kannattaa siis noudattaa varovaisuutta. Kylmän lampun rikkoutuminen ei aiheuta terveyshaittaa, mutta kuuman lampun rikkoutuessa huoneen tuulettaminen on tärkeää. >>Lue lisää

Ekovinkki 3/2010

Vältä hämäryys ja viileä tunnelma valitse oikea lamppu

Energiansäästölamppujen tuottaman valon määrän eli valovirran mittari on lumen. Lumen kertoo, kuinka paljon valoa lamppu tuottaa. Hehkulampuista tutuksi tullut watti kertoo lampun sähkönkulutuksesta, mutta ei sen tuottaman valon määrästä. Energiansäästö- ja led-lamput kannattaakin valita lumen-arvon perusteella. >>Lue lisää

Ekovinkki 2/2010

Kylmä kyyti tuottaa turhia päästöjä

Henkilöauton moottori kuluttaa kylmänä kaksi kertaa enemmän polttoainetta kuin lämmitettynä. Lämmitettynä auto kuluttaa vähemmän ja tuottaa samalla merkittävästi vähemmän päästöjä. Etenkin ensimmäiset kilometrit kylmällä moottorilla ajettaessa ovat kriittisiä. >>Lue lisää

Ekovinkki 1/2010

Sähkölaitteet eivät kuulu tavalliseen roskikseen

Modernin joulupukin kontti on perin sähkölaitepitoinen. Erilaisia soittopelejä, litteitä televisioita ynnä muuta viihde-elektroniikkaa myydään joulun alla ällistyttäviä määriä, ja viimeistään Tapanin jälkeen aletaan ihmetellä, minne vanha kasettisoitin saataisiinkaan livautettua. Sekajätteeseen se kun ei kelpaa. >>Lue lisää

Ekovinkki 53/2009

Uusilla kujeilla uuteen vuoteen

Uuden vuoden aattona on aika katsoa eteenpäin ja arvailla tulevia tapahtumia. Ennustuksia on perinteisesti tehty tinaa valamalla ja uusi vuosi on toivotettu tervetulleeksi ilotulitteiden räiskeessä. Tina kuitenkin on valtaosin lyijyä ja näin ollen ongelmajätettä, joten kannattaa muistaa, että on myös muita tapoja ennustaa tulevaisuutta. >>Lue lisää

Ekovinkki 52/2009

Joulun jätteiden abc

Arkisten tölkkien ja purkkien lajittelu sujuu jo rutiinilla, mutta juhlakauden jälkeen moni erikoisempi jäte aiheuttaa päänvaivaa. Miten joulun jätteet lajitellaan? Tarkista tästä ohjeet. >>Lue lisää

Ekovinkki 51/2009

Jouluntaikaa

Yhteinen tekeminen ja yhteinen aika tuovat sitä oikeaa jouluntaikaa. Taikataikinan kanssa askartelu lyhentää joulunodotusta ja samalla lapset oppivat, kuinka hauskaa voi olla myös ilman kalliita leluja tai nykypäivän elektroniikkaa. >>Lue lisää

Ekovinkki 50/2009

Joulu on mahdollisuus ekotekoihin

Jouluna kokoonnutaan yhteen, tunnelmoidaan ja herkutellaan. Koetaan antamisen iloa ja ilahdutaan lahjoista. Joulumieli jatkuu pidempään, jos juhla ei tarkoita luonnonvarojen tuhlausta ja suuria jätevuoria. >>Lue lisää

Ekovinkki 49/2009

Erilaiset joululahjat

Erilainen joululahja voi olla aineeton. Se voi olla aikaa tai auttamista, palvelu tai palvelus. Lupaan olla vähemmän pois kotoa. Vien roskat koko vuoden ajan, tarjoan kymmenen kierrosta kaupungin parasta jalkahoitoa. Tai se voi sisältää materiaa vain vähän: neulon sinulle lapaset tammikuun tuiskuihin, valmistan kaikkien aikojen juhla-aterian. >>Lue lisää

Ekovinkki 48/2009

Vinkkejä reiluun jouluun!

Reilun kaupan tuotteita ostamalla kuluttajat voivat vaikuttaa positiivisesti kehitysmaiden ihmisten elämään, joulunakin. Tänä jouluna Reilua kauppaa tarvitaan erityisesti. YK:n mukaan äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä kasvaa talouskriisin myötä arviolta 55–90 miljoonalla ihmisellä. >>Lue lisää

Ekovinkki 47/2009

Lintujen ruokinta on molemminpuolinen ilo

Ensimmäisten lumituiskujen ajamina saapuvat talviruokavieraat lintulaudoille. Ilahtuneina ne huomaavat, että mukavat ihmiset ovat taas muistaneet pistää pötyä pöytään. Sekalaisimman seurakunnan saa ruokinnalle houkuteltua, jos tarjoomuksetkin koostuvat monenlaisesta. >>Lue lisää

Ekovinkki 46/2009

Ekovinkkejä lemmikin omistajalle

Monella meistä kotona vilistää lemmikki. Myös lemmikin omistaja voi tehdä ekologisia valintoja ostospäätöksiä tehdessään. Esimerkiksi lemmikkien luomuruokavalikoimasta löytyy niin kuiva- kuin märkäruokaa sekä herkkuja. >>Lue lisää

Ekovinkki 45/2009

Taloyhtiön lämpötilat kohdalleen

Syksyllä saattaa kerrostaloasukkailla sukat pyöriä jaloissa, kun lämpöpatterit on kesähelteiden jälkeen taas laitettu päälle. Asunnossa voi olla liian kuuma tai liian kylmä, eikä termostaatista vääntämällä pattereille tapahdu mitään. >>Lue lisää

Ekovinkki 44/2009

Auton esilämmitys kannattaa

Auton tuulilasista sen viimeistään huomaa: syksy ja kylmät aamut ovat saapuneet ja se krapa on taas jossain lokerossa piilossa ja käsiäkin paleltaa. Tässä vaiheessa kannattaa siis varmasti aloittaa auton moottorin esilämmitys ja sisätilankin lämmitys. >>Lue lisää

Ekovinkki 43/2009 

Muista ympäristöä Reilun kaupan tuotteilla

Ympäristöä voi kunnioittaa valitsemalla luomutuotteita, lähituotantoa ja Reilun kaupan tuotteita. Ympäristön tila on tärkeä kehitysmaiden tuottajien ja muiden alueella asuvien ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja elinkeinon kannalta. >>Lue lisää

Ekovinkki 42/2009 

Sähkölämmitteisen pientalon energiavinkit

Sähköllä lämmittäjän tärkein energiansäästökohde on luonnollisesti lämmitys. Tutkimusten mukaan 20-22 asteen huonelämpötila on terveellinen ja sopii useimmille ihmisille. Jo lämpötilan alentaminen yhdellä asteella vähentää jopa yli viisi prosenttia lämmityskustannuksia. >>Lue lisää

Ekovinkki 41/2009

Hyvästit hehkulampuille

Valaistus on lämmityksen jälkeen merkittävin energiankuluttaja kotitalouksissa. Suomessa kotitalouksien valaistus kuluttaa yhtä paljon energiaa kuin koko Oulun kaupunki. Energiansäästölamppu tuottaa saman valomäärän 75-80 % vähemmällä energiamäärällä kuin hehkulamppu. >>Lue lisää

Ekovinkki 40/2009

Pyöräilijän syystoimet

Talvipyöräilyn suosio on yleistynyt viime vuosina. Miksipä ei olisi; pyöräily on ekologista, halpaa ja työmatkojen ohessa ikään kuin vahingossa tapahtuvaa kuntoilua. Kesän jälkeen uskollinen ajopeli tarvitsee huoltoa, jotta se jaksaisi tulevan talven koitokset. >>Lue lisää

Ekovinkki 39/2009

Hidasta ilmastonmuutosta – käytä joukkoliikennettä ja lihasvoimaa liikkumiseen

Joukkoliikenteellä on monia etuja yksityisautoiluun nähden. Paras etu on, että se vähentää ympäristörasitusta ja säästää luonnonvaroja. Lisäksi matka-ajan voi hyödyntää tekemällä töitä, lukemalla tai vaikka vain katsellen maisemia. >>Lue lisää

Ekovinkki 38/2009

Tiputtava hana haaskaa vettä ja rahaa

Ohut parsinneulan läpimittainen vesivuoto hanasta tai vessanpytystä hukkaa vettä 150-300 m³ vuodessa ja voi maksaa jopa 700 euroa. Aina vuodot eivät sihise tai lorise, mutta veden valumisen voi saada selville vuoraamalla pytyn takaseinän vessapaperilla. Kostunut paperi kertoo vuodosta. >>Lue lisää

 


Sivua viimeksi päivitetty 16.5.2013 10:06 ja sivu on julkaistu 2.2.2009 12:26

Muut nostot

Pikalinkkejä:

Yhteystiedot

Näyttely avoinna

Viikon ekovinkki

 

 

Facebook

 

 

 

 

Takaisin luontoon

 

 

 

 

 

          www.pieniatekoja.fi

 

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Valonia | Vanha Suurtori 7, 20500 TURKU
| valonia@valonia.fi