Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Palvelut  Kaikki
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

 Tekstin koko: a a a a    

Sisältö

 

Vesiensuojelu

Vesiensuojelu

Rehevöityminen on suurin uhka vesistöille.

Vesiensuojelun tavoitteena on estää vesien likaantuminen, parantaa vesien tilaa ja turvata vesi- ja rantaluonnon monimuotoisuus. Pohjavesien suojelulla halutaan turvata hyvälaatuisen talousveden saanti ja luonnontilaisten pohjavesiesiintymien säilyminen.

Merkittävin vesistöjä uhkaava tekijä on lisääntyneen ravinnekuormituksen aiheuttama rehevöityminen joka on nähtävissä mm. sinilevän ja vesikasvien runsastumisena, veden samentumisena sekä kalaston ja linnuston muutoksina. Vesistöihin kohdistuu piste- ja hajakuormitusta. Pistekuormituksella tarkoitetaan yksittäisen lähteen päästöjä. Tällaisia kuormittajia ovat mm. teollisuus, yhdyskuntien jätevedet ja kalankasvattamot. Suurimmat hajakuormituksen lähteet ovat maa- ja metsätalous sekä haja-asutusalueella asuvien ihmisten jätevedet. Pohjavesien pilaantumista saattaa aiheutua esimerkiksi kemikaalivuodoista, maataloudesta ja vajaasti puhdistetuista jätevesistä. 

Varsinais-Suomessa huolta ovat aiheuttaneet erityisesti saaristomeren rehevöityminen ja voimakkaat sinileväkukinnot. Myös järvet ja joet ovat osittain huonokuntoisia Etelä- ja Lounais-Suomessa. Selkeä konkreettinen keino vesistöjemme tilan parantamiseksi on vähentää vesiin kulkeutuvien haitallisten aineiden määrää kaikissa toiminnoissa.

Näille sivuille on kerätty tietoa vesiensuojelusta ja erilaisista kunnostus- ja hoitotoimista sekä vedenhankintaan liittyvistä seikoista.


Sivua viimeksi päivitetty 26.1.2010 16:11 ja sivu on julkaistu 1.10.2008 14:36

Muut nostot

Pikalinkkejä:

Yhteystiedot

Näyttely avoinna

Viikon ekovinkki

 

 

Facebook

 

 

 

 

Takaisin luontoon

 

 

 

 

 

 

Ympäristöteko

 

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2009 Valonia | Vanha Suurtori 7, 20500 TURKU
| valonia@valonia.fi