• Miten ja mistä haluaisit noutaa pakettilähetyksesi saaristoalueella?
  • Kaipaisiko yrityksesi lyhytaikaista kylmäsäilytyspistettä tai vain lukittua tilaa noutoa odottaville tuotteille?
  • Olisitko valmis kuljettamaan paketteja lähialueelle itse korvausta vastaan?

Tällä kyselyllä selvitetään tarpeita ja toiveita uudenlaiselle lähijakelupisteelle Naantalissa. Lähijakelupisteen tarkoitus on toimia lähetysten lyhytaikaisena välivarastona esimerkiksi silloin, kun kuljetuksen ja vastaanoton aikataulut eivät kohtaa. Pisteellä voi olla pakettien nouto- ja lähetyslokeroita sekä lisäksi tilaa suuremmillekin tuotteille. Uudenlaisen pisteen myötä avautuu myös mahdollisuus pohtia uudenlaisia, joukkoistettuja lainaus- ja kuljetuspalveluita.

Kysely on suunnattu naantalilaisille ja Naantalissa toimiville yrityksille ja yksityishenkilöille. Pakettiliikenteen ohella tarkastelussa on muun muassa lähiruoka ja -kala. Kyselyn tulosten ja esiselvitysten perusteella muotoillaan palvelukonsepti, jota Naantalin kaupunki voi kokeilla maaseutumaisella saaristoalueella.

Kyselyyn vastaaminen kestää noin 10 minuuttia.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan kaksi S-ryhmän ja kaksi Keskon 50 € arvoisia lahjakortteja!

Yhteystietoja käytetään ainoastaan arvonnassa ja siihen osallistuminen on vapaaehtoista. Itse kysely täytetään nimettömänä ja yhteystiedot arvontaa varten voit jättää, kun olet lähettänyt kyselyn vastaukset. Arvonta suoritetaan 22.4.2022 mennessä ja voittajalle ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti.

Kyselyä saa mieluusti jakaa! Lyhytosoite kyselysivulle: www.valonia.fi/lähijakelupistekysely.


Kysely on osa Lähijakelupisteiden esiselvitys- ja kokeiluhanketta Naantalissa 2021–2022, joka on saanut rahoitusta Euroopan Unionin Maaseuturahastosta, osana kansallista Leader-ohjelmaa.

 

Logot: Valonia, Naantali, Maaseutu.fi, Leader Varsin Hyvä, EU-lippu

Paula Väisänen

kestävän liikkumisen asiantuntija
paula.vaisanen@valonia.fi
044 907 5986

Maiju Oikarinen

viestintävastaava
maiju.oikarinen@valonia.fi
0405299411